Siirry pääsisältöön

Sipoosta tukea Anette Karlssonille

Sipoon Demarit ry tukee Anette Karlssonia kevään 2023 eduskuntavaaleissa. Aiemmin Karlssonin oma puolueosasto Borgå svenska socialdemokrater on asettanut Karlssonin ehdolle kevään eduskuntavaaleihin. Porvoolaisella Karlssonilla on vahvat siteet Sipooseen, sillä hänen puolisonsa on kotoisin Sipoosta.

- Sipoo on vuosien varrella tullut minulle tutuksi, sillä puolisoni lähisuku asuu siellä. Nautimme kauniista kesäpäivistä Kalkkirannan upeassa saaristossa ja käyn ystäväni kanssa kävelylenkeillä Söderkullan upeissa maisemissa. Myös Nikkilässä tulee käytyä silloin tällöin, sillä äitini työskentelee siellä, Karlsson kertoo hymyillen.

- Sipoo on elinvoimainen kunta, jonne ihmiset mielellään muuttavat. Sellainen sen tulee olla myös jatkossa, siksi on tärkeää, että meitä kohdanneiden kriisien hoitamisesta aiheutuneet kustannukset korvataan kunnille täysimääräisesti. Meidän tulee rakentaa yhtenäistä ja elinvoimaista Itä-Uuttamaata, joka lisää koko alueen hyvinvointia ja elinvoimaa, Karlsson kertoo.

Karlsson työskentelee eduskunnassa sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän kansalaisjärjestötoiminnan asiantuntijana. Hän on Itä-Uudenmaan aluevaltuuston varapuheenjohtaja ja sosialidemokraattisen aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja.

- Alueemme kannalta on tärkeää, että eduskuntaan valitaan suurten puolueiden edustajia. Olemme vakuuttuneita siitä, että Anette pystyy viemään koko Itä-Uudenmaan asiaa eteenpäin eduskunnassa. Hän on aikaansaava, erityisen yhteistyökykyinen ja asioihin perehtyvä ihminen. Siksi me haluamme antaa tukemme hänen valinnalleen kevään vaaleissa, Sipoon Demareiden puheenjohtaja Tapio Virtanen sanoo.



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolumni: Edunvalvontavaltuutus kuntoon

Minulla on tapana kuunnella kuntoillessa musiikin sijaan webinaareja ja podcasteja. Usein koen ne rentouttaviksi, mutta nyt kuulemani sai minut pysähtymään hetkeksi. Aiheena oli edunvalvontavaltuutus ja tajusin, että asia ei ole järjestyksessä. Olin aina ajatellut olevani hyvin valmistautunut erilaisiin tilanteisiin, mutta tulevaan sairauteen tai onnettomuuteen valmistautuminen ei ole ensimmäisenä mielessä. Toki minulla on tavanomaiset vakuutukset, mutta vähemmälle pohdinnalle oli jäänyt mitä tapahtuu, jos en itse kykenisi hoitamaan asioitani. Nyt olen päättänyt tehdä itselleni edunvalvontavaltuutuksen. Edunvalvontavaltuutus on oikeudellinen asiakirja, jolla valtuutetaan toinen ihminen hoitamaan omat asiat, silloin kun ei itse siihen pysty. Esimerkiksi vakava liikenneonnettomuus tai sairaus voi johtaa oman päätöksentekokyvyn katoamiseen. Haluan, että läheinen ihminen voi siinä tilanteessa hoitaa asioitani ilman holhoustoimilain mukaista byrokraattista ja kallista prosessia. Omassa edun...

Suomen ylikulutuspäivä on tänään

Liian moni eläin, hyönteinen ja kasvi on kuollut - kadonnut maan päältä ikuisiksi ajoiksi. Tämä on todellista, vaikka jotkut päättäjät ovatkin kuuluttaneet väärää totuutta luontomme ja ilmastomme tilasta. Äitiyden myötä maapallomme tulevaisuus on minulle entistäkin tärkeämpää. Haluan, että lapseni saa nauttia puhtaasta luonnosta ja vedestä. Metsä on minulle tärkeä paikka, ja haluan sen olevan myös tulevien sukupolvien lapsille. Jos kaadamme kaikki puut, emme koskaan pääse nauttimaan metsän raikkaasta tuoksusta. Emme näe, kuinka ylös latva voi kasvaa tai miten monimuotoinen eläin- ja kasvikunta vanhan puun ympärille syntyy. Tällä hetkellä viidennes maapallon ihmisistä kuluttaa neljä viidesosaa maapallon luonnonvaroista. Suomen ylikulutuspäivä on tänään. Jos kaikki maailman ihmiset eläisivät kuin me suomalaiset, tarvittaisiin 3,6 maapalloa kattamaan luonnonvarojen tarve kestävästi. Liikenne, energia ja ruoan tuotanto ovat suurimmat maapallon kuluttajat. Kierrätysmateriaalien käytön kanna...

Valtuustoaloite: Järjestötoimijoiden tulevaisuuden turvaaminen

Porvoossa on yli 900 rekisteröityä yhdistystä, ja lisäksi yhdistyksiä, jotka toimivat Porvoon alueella. Arviolta joka kolmas suomalainen osallistuu vapaaehtoistoimintaan. Taloustutkimuksen toteuttamassa tutkimuksessa ihmiset osallistuivat vapaaehtoistoimintaan keskimäärin 15 tuntia kuukaudessa. Kansantaloudellisesti ajatellen vapaaehtoistoiminnan arvoksi voitaisiin siten laskea noin 2,5 miljardia euroa vuositasolla. Tutkitusti tiedetään, että kun ihminen osallistuu vapaaehtoistoimintaan tai vastaanottaa sitä, vastavuoroisesti koettu hyvä ei jää kahdenväliseksi. Kokemuksesta kerrotaan lähipiirille, joka ehkä innostuu osallistumaan toimintaan. Ja mukana oleminen ainakin vahvistaa uskoa kanssaihmisessä olevaan hyvään ja lisää rohkeutta luottaa toiseen ihmiseen. Vapaaehtoistyö ja järjestötoiminta on myös ikääntyneiden hyvinvointia vahvistavaa toimintaa. Suomalaisen yhteiskunnan ikääntyessä on tärkeää, että kiinnitämme entistä enemmän huomiota ikääntyvän väestön tarpeisiin ja hyvinvointiin....