Anette Karlsson

Kevät on ollut vaalientäyteistä aikaa, kun ensin käytiin eduskuntavaalit ja heti perään eurovaalit. SDP sai eduskuntavaaleissa eniten kansanedustajia, joten puolueen puheenjohtaja Antti Rinne nimettiin hallitustunnustelijaksi. Kaikkien puolueiden kanssa käytiin keskustelut, kuten asiaan kuuluu. Tämän keskustelun pohjalta löydettiin kumppanit, joiden kanssa yhteinen näkemys oli mahdollista löytää. Ilman yhteistä näkemystä ja visiota tulevaisuudesta ei hallitusohjelmaa tai toimivaa hallitusta saada muodostettua. Kaikkien hallituspuolueiden kansanedustajien ja puolueiden toimielinten tulee hyväksyä ohjelma, jotta sen tavoitteita saadaan ajettua maaliin kauden aikana. Tällä kertaa yhteinen näkemys löytyi viiden puolueen (SDP, Keskusta, Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP) kesken. Hallitusohjelma valmistui aikataulussa ja viime viikolla Suomi sai uuden hallituksen, kun Rinne I aloitti työnsä. Vaikka julkisessa keskustelussa ja myös Loviisan Sanomien mielipiteessä (LS 7.6.) on annettu ymmärtää,

Tulin mukaan kuntapolitiikkaan vuonna 2017. Odotukset tulevalle kaudelle olivat suuret. Halusin laittaa kaupungin koulut kuntoon, päästä eroon sisäilmaongelmista ja turvata jokaiselle porvoolaiselle lapselle turvallisen ja viihtyisän koulutaipaleen. Tämän unelman toteutumiseen on vielä matkaa. Onnistumisia on koettu, mutta myös pettymystä ja suuttumusta mahtuu näihin kahteen kuluneeseen vuoteen. Erityisen vihaiseksi minut on saanut jatkuvat kiinteistöjämme koskevat ongelmat. Aina kun tuntuu, että pääsemme eteenpäin, niin jokin uusi ongelma kolkuttaa ovelle. Viimeisimpänä jäähalli, sitä ennen Pääskytien koulu, A-E koulu, Kvarnbackens skola ja Ilolan päiväkoti vain muutamia mainitakseni. Julkisessa keskustelussa olleiden ongelmakohteiden lisäksi on myös muita, esimerkiksi Tulliportin koulu, eli rakennus, jossa osa A-E koulun pienluokista sekä nykyään myös iltapäiväkerho toimii. Ihmettelin jo kuntavaalien alla miksei kyseistä rakennusta purettu ja suunniteltu erityisoppilaiden tilat uuden

Kahvipöytäkeskustelussa Suomen terveydenhuoltoa kuvataan tehottomaksi ja huonoksi – puhutaan arvauskeskuksista, jonne on vaikea päästä. Kansainvälisen vertailun valossa suomalainen terveydenhuolto on kuitenkin kustannustehokasta ja huippuluokkaa. Sosiaalihuolto on jäänyt vähemmälle huomiolle. Esimerkiksi vanhuspalvelut on muissa Pohjoismaissa paremmin resursoitu kuin Suomessa. Parantamisen varaa meillä on. Terveyserot ovat suuret ja kasvavat jatkuvasti. Suomeen muodostunut kahden kerroksen järjestelmä, joka syventää eroja suosimalla parempituloisia: työssäkäyvillä on parhaimmillaan käytössä kolme eri järjestelmää ja työelämän ulkopuolella olevilla vähävaraisilla ihmisillä vain yksi. Jonot terveyskeskusten lääkäreille ja hammashoitoon ovat liian pitkiä. Vanhustenhoito on aliresursoitua, joka on johtanut vakaviin laatuongelmiin ja jopa kuolemantapauksiin. Viime hallituskaudella sote-ongelmia lähdettiin ratkomaan mammuttimaisella uudistuksella, jonka suurimmat epäkohdat olivat sote-palvel