Siirry pääsisältöön

Viisi itsehallintoaluetta vai mammuttimaakunta?

Maan hallitus uudistui, mutta ohjelma pysyi samana. Näin ollen sote-uudistus etenee samoilla raiteilla, kuin aiemmin. Tavoitteena on, että vuoden vaihteessa on tiedossa millaisella mallilla sosiaali- ja terveysuudistusta lähdetään valmistelemaan Uudellamaalla. Meille itäuusmaalaisille kyse ei ole mistään pienestä ja merkityksettömästä asiasta. Kyse on siitä, tuleeko meistä osa suurta, noin 1,7 miljoonan asukkaan, maakuntaa vai saammeko pitää päätösvallan omissa käsissä. Ministeriön asettaman selvitysryhmän kaupunginjohtajat näyttävät kallistuvan viiden itsehallintoalueen kannalle. Samaan ratkaisuun Uudenmaan alueen sosialidemokraatit ovat päätyneet syksyn mittaisen selvitystyön jälkeen. Kyseinen malli tarkoittaa sitä, että alue jaetaan viiteen itsehallintoalueeseen: Itä-Uusimaa, Keski-Uusimaa, Vantaa-Kerava, Helsinki ja Länsi-Uusimaa.

Kyseisessä mallissa meidän alue (eli Porvoo, Sipoo, Askola, Loviisa, Myrskylä, Pukkila ja Lapinjärvi) on Uudenmaan pienin, noin 100 000 asukkaan alue. Emme kuitenkaan olisi maan pienin alue. Alueellamme toimii yksi sairaala, jonka päivystys palvelee noin 15 000 alueen asukasta vuodessa. Sairaalan tulevaisuuden turvaaminen on yksi tärkeimmistä tavoitteistamme. Paras keino varmistaa, että toimivat erikoissairaanhoidon palvelut ovat tarjolla myös meidän alueen asukkaille on varmistaa, ettei HUS:ia pilkota. Tämä tarkoittaa sitä, että useamman itsehallintoalueen mallissa tarvitaan erillislainsäädäntöä HUS:n tehtävistä ja asemasta. HUS:n aseman tulee olla sellainen, että itsehallintoalueiden ei tarvitse kilpailuttaa HUS:lta hankittavia palveluja.

Viiden itsehallintoalueen mallissa päätösvalta meille kaikille tärkeistä sosiaali- ja terveyspalveluista (kuten vanhustenhoidosta, lastensuojelusta ja perhepalveluista) pysyy lähellä asukasta. Perusterveydenhuollon säilyminen täysin omissa käsissä takaa myös sen, että voimme itse päättää mitä palveluita on missäkin tarjolla. Yhteistyöllä voimme löytää toimivia, kustannustehokkaita ja asukkaiden palveluita parantavia ratkaisuja.

Anette Karlsson


Kirjoitus on julkaistu 17.12.2019 Loviisan Sanomissa.



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolumni: Edunvalvontavaltuutus kuntoon

Minulla on tapana kuunnella kuntoillessa musiikin sijaan webinaareja ja podcasteja. Usein koen ne rentouttaviksi, mutta nyt kuulemani sai minut pysähtymään hetkeksi. Aiheena oli edunvalvontavaltuutus ja tajusin, että asia ei ole järjestyksessä. Olin aina ajatellut olevani hyvin valmistautunut erilaisiin tilanteisiin, mutta tulevaan sairauteen tai onnettomuuteen valmistautuminen ei ole ensimmäisenä mielessä. Toki minulla on tavanomaiset vakuutukset, mutta vähemmälle pohdinnalle oli jäänyt mitä tapahtuu, jos en itse kykenisi hoitamaan asioitani. Nyt olen päättänyt tehdä itselleni edunvalvontavaltuutuksen. Edunvalvontavaltuutus on oikeudellinen asiakirja, jolla valtuutetaan toinen ihminen hoitamaan omat asiat, silloin kun ei itse siihen pysty. Esimerkiksi vakava liikenneonnettomuus tai sairaus voi johtaa oman päätöksentekokyvyn katoamiseen. Haluan, että läheinen ihminen voi siinä tilanteessa hoitaa asioitani ilman holhoustoimilain mukaista byrokraattista ja kallista prosessia. Omassa edun...

Suomen ylikulutuspäivä on tänään

Liian moni eläin, hyönteinen ja kasvi on kuollut - kadonnut maan päältä ikuisiksi ajoiksi. Tämä on todellista, vaikka jotkut päättäjät ovatkin kuuluttaneet väärää totuutta luontomme ja ilmastomme tilasta. Äitiyden myötä maapallomme tulevaisuus on minulle entistäkin tärkeämpää. Haluan, että lapseni saa nauttia puhtaasta luonnosta ja vedestä. Metsä on minulle tärkeä paikka, ja haluan sen olevan myös tulevien sukupolvien lapsille. Jos kaadamme kaikki puut, emme koskaan pääse nauttimaan metsän raikkaasta tuoksusta. Emme näe, kuinka ylös latva voi kasvaa tai miten monimuotoinen eläin- ja kasvikunta vanhan puun ympärille syntyy. Tällä hetkellä viidennes maapallon ihmisistä kuluttaa neljä viidesosaa maapallon luonnonvaroista. Suomen ylikulutuspäivä on tänään. Jos kaikki maailman ihmiset eläisivät kuin me suomalaiset, tarvittaisiin 3,6 maapalloa kattamaan luonnonvarojen tarve kestävästi. Liikenne, energia ja ruoan tuotanto ovat suurimmat maapallon kuluttajat. Kierrätysmateriaalien käytön kanna...

Valtuustoaloite: Järjestötoimijoiden tulevaisuuden turvaaminen

Porvoossa on yli 900 rekisteröityä yhdistystä, ja lisäksi yhdistyksiä, jotka toimivat Porvoon alueella. Arviolta joka kolmas suomalainen osallistuu vapaaehtoistoimintaan. Taloustutkimuksen toteuttamassa tutkimuksessa ihmiset osallistuivat vapaaehtoistoimintaan keskimäärin 15 tuntia kuukaudessa. Kansantaloudellisesti ajatellen vapaaehtoistoiminnan arvoksi voitaisiin siten laskea noin 2,5 miljardia euroa vuositasolla. Tutkitusti tiedetään, että kun ihminen osallistuu vapaaehtoistoimintaan tai vastaanottaa sitä, vastavuoroisesti koettu hyvä ei jää kahdenväliseksi. Kokemuksesta kerrotaan lähipiirille, joka ehkä innostuu osallistumaan toimintaan. Ja mukana oleminen ainakin vahvistaa uskoa kanssaihmisessä olevaan hyvään ja lisää rohkeutta luottaa toiseen ihmiseen. Vapaaehtoistyö ja järjestötoiminta on myös ikääntyneiden hyvinvointia vahvistavaa toimintaa. Suomalaisen yhteiskunnan ikääntyessä on tärkeää, että kiinnitämme entistä enemmän huomiota ikääntyvän väestön tarpeisiin ja hyvinvointiin....