Siirry pääsisältöön

Valtuustoaloite: Tukea omaishoitajille

Omaishoitajat tekevät inhimillisestä, yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta näkökulmasta tarkastellen mittaamattoman arvokasta työtä. Omaishoitaja auttaa läheistään arjessa ja tukee häntä myös henkisesti viikon jokaisena päivänä vuorokauden ympäri. Hoidon kuormittavuus ei ole riippuvainen hoidettavan iästä.

Tampereen yliopistossa tehdyn väitöstutkimuksen (2014) mukaan ilman omaisten apua ikääntyneiden hoidon menot olisivat Suomessa vuosittain 2,8 miljardia euroa nykyistä korkeammat. Omaishoitajat tuskin miettivät säästävänsä yhteiskunnan varoja, kun he huolehtivat itselleen tärkeän ihmisen hyvinvoinnista. Päättäjien tulee kuitenkin nähdä omaishoitajien työpanoksen merkitys ja arvostaa sitä nykyistä enemmän.

Sen, että ihmiset huolehtivat toisistaan rakkaudesta, ei pidä johtaa uupumiseen oman terveyden kustannuksella. Omaishoitajia pitää tukea rahallisesti, mutta heille pitää taata myös säännöllinen virkistyminen ja lepo ilman tunnontuskia omaisen jättämisestä jonkun toiseen huomaan. Liikunnan ja muun osallistumisen mahdollisuudet on turvattava kaikille omaishoitajille. Omaishoidon kuormittavuutta pitää seurata, sillä uupumisen ehkäiseminen kannattaa. Jos omaishoitaja uupuu, tulee pahimmassa tapauksessa hoidettavaksi kaksi potilasta kerralla.

Esitämme, että Porvoo tekee selvityksen siitä, kuinka kuormittavaa omaishoito on Porvoossa ja miten omaishoitajat jaksavat. Samalla selvitetään, miten omaishoitajien hyvinvointia voidaan parantaa ja liikunnan sekä muun osallistumisen mahdollisuuksia lisätä, ja olisiko omaishoitajien liikunta- ja kulttuurikortin käyttöönotto mahdollinen.

Anette Karlsson
Tom Ingelin
Marianne Korpi
Marko Piirainen
Tapani Eskola

Matti Valasti
Riitta Ahola
Markus Hammarström