Prismoihin opiskelija- ja eläkeläisalennus

Monet meistä tekevät päivittäin ostoksia HOK-Elannon toimipaikoissa, kuten Prismassa, S-marketissa ja Alepassa. Tehdessämme ostoksia näissä paikoissa saamme hyvitystä S-bonusjärjestelmän kautta. Monet asiakkaat hyötyvät järjestelmästä ja järjestelmä on pidetty. Myös minä olen aktiivinen S-ryhmän asiakas ja saamani bonuskertymä ilahduttaa kuukausittain.
Omalla kohdallani kuukausittainen bonuskertymä on 5-15 euron välillä. Opiskeluaikana summa oli pienempi, koska tuloni oli pienet, jolloin paljoa ei voinut ostaa. Pienituloisella henkilöllä ei ole mahdollisuuksia saada bonusjärjestelmästä suurempaa hyötyä, vaikka hän keskittäisi kaikki ostoksensa. Järjestelmän tulisi palvella myös pienituloisia asiakkaita, jotka tunnollisesti tekevät ostoksensa esimerkiksi läheisessä Alepassa.
HOK-Elannon tulee varmistaa, että myös vähävaraiset opiskelijat ja eläkeläiset saavat etuja keskittämällä ostoksensa. Voimassa olevalla opiskelija- ja eläkeläiskortilla tulisi saada muutaman prosentin alennus ostoksista HOK-Elannon toimipisteistä. Muutos parantaisi näiden ihmisryhmien henkilökohtaista taloutta, sillä he saisivat alennusta ja bonusta kaikista ostoksistaan. Muutos hyödyttäisi myös HOK-Elantoa, sillä useampi asiakas olisi tyytyväinen.
Anette Karlsson