Siirry pääsisältöön

“Sanon ei, koska rakastan sinua”

Viime päivinä Suomessa on keskusteltu paljon niin sanotusta Islannin mallista, eli siitä miten Islannissa onnistuttiin lisäämään lasten ja nuorten hyvinvointia sekä vähentämään heidän alkoholinkäyttöään. Määrätietoisella ja tutkimukseen perustuvalla päätöksenteolla satujen saarella on onnistuttu tekemään ihmeitä. Lapset ja nuoret voivat paremmin, perheet viettävät enemmän aikaa yhdessä, kaikilla lapsilla ja nuorilla on harrastus ja heidän alkoholinkäyttönsä on matalinta koko Pohjolassa.

Islannin pääkaupungin Reykjavikin apulaispormestari Heida Björg Hilmisdottir kertoi miten tämä kaikki tehtiin. Vanhemmuuden tukeminen oli avainasemassa lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämisessä. Tästä syystä kampanja “Sanon ei, koska rakastan sinua” käynnistettiin. Kampanjan tavoitteena oli tukea ja kannustaa vanhempia seuraamaan tarkemmin lastensa menemisiä ja tekemisiä. Lisäksi luotiin mahdollisuuksia perheille viettää enemmän aikaa yhdessä.

Toinen keskeinen asia oli lasten harrastustoiminnan tukeminen. Islantilaiset lapset ja nuoret saavat valtiolta vuosittain noin 400 euron harrastustuen. Sen avulla on varmistettu, että jokaisen arkeen kuuluu ohjattua harrastustoimintaa. Kaikki harrastusmahdollisuudet on myös kerätty yhteiseen tietokantaan, josta perheet voivat käydä valitsemassa mieluisan harrastuksen. Kuljetukset eivät muodostu Islannissa ongelmaksi, sillä he ovat luoneet järjestelmän, jossa harrastustoiminta toteutetaan koulupäivän jälkeen koululla. Niihin harrastuksiin, joita ei voi toteuttaa koululla on järjestetty kuljetus. Näin lasten ei tarvitse odotella vanhempiaan yksin kotona koulupäivän jälkeen, eikä vanhempien tarvitse kuskailla lapsiaan harrastuksiin heti työpäivän päätteeksi. Aikaa jää enemmän yhdessäololle.

Me tarvitsemme suomalaisen Islannin ihmeen - meidän on tuettava vanhemmuutta ja panostettava lasten ja nuorten hyvinvointiin. On paljon asioita, joita voimme tehdä kuntatasolla - esimerkiksi rakentamalla esteettömiä ja kaikille ikäryhmille sopivia puistoja, kuuntelemalla nuoria ja luomalla heille turvallisia kohtaamispaikkoja sekä tukemalla harrastustoimintaa. Olisi myös järkevää luoda yhteinen itäuusmaalainen sivusto, jonne kootaan kaikki alueen harrastusmahdollisuudet - näin tieto olisi helposti saatavilla. Tämä on toteutettavissa alueen kuntien yhteistyöllä. Annetaan lapsille ja nuorille hyvät eväät elämään!

Anette Karlsson


Kirjoitus on julkaistu 16.11.2018 Loviisan Sanomissa.


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolumni: Edunvalvontavaltuutus kuntoon

Minulla on tapana kuunnella kuntoillessa musiikin sijaan webinaareja ja podcasteja. Usein koen ne rentouttaviksi, mutta nyt kuulemani sai minut pysähtymään hetkeksi. Aiheena oli edunvalvontavaltuutus ja tajusin, että asia ei ole järjestyksessä. Olin aina ajatellut olevani hyvin valmistautunut erilaisiin tilanteisiin, mutta tulevaan sairauteen tai onnettomuuteen valmistautuminen ei ole ensimmäisenä mielessä. Toki minulla on tavanomaiset vakuutukset, mutta vähemmälle pohdinnalle oli jäänyt mitä tapahtuu, jos en itse kykenisi hoitamaan asioitani. Nyt olen päättänyt tehdä itselleni edunvalvontavaltuutuksen. Edunvalvontavaltuutus on oikeudellinen asiakirja, jolla valtuutetaan toinen ihminen hoitamaan omat asiat, silloin kun ei itse siihen pysty. Esimerkiksi vakava liikenneonnettomuus tai sairaus voi johtaa oman päätöksentekokyvyn katoamiseen. Haluan, että läheinen ihminen voi siinä tilanteessa hoitaa asioitani ilman holhoustoimilain mukaista byrokraattista ja kallista prosessia. Omassa edun...

Suomen ylikulutuspäivä on tänään

Liian moni eläin, hyönteinen ja kasvi on kuollut - kadonnut maan päältä ikuisiksi ajoiksi. Tämä on todellista, vaikka jotkut päättäjät ovatkin kuuluttaneet väärää totuutta luontomme ja ilmastomme tilasta. Äitiyden myötä maapallomme tulevaisuus on minulle entistäkin tärkeämpää. Haluan, että lapseni saa nauttia puhtaasta luonnosta ja vedestä. Metsä on minulle tärkeä paikka, ja haluan sen olevan myös tulevien sukupolvien lapsille. Jos kaadamme kaikki puut, emme koskaan pääse nauttimaan metsän raikkaasta tuoksusta. Emme näe, kuinka ylös latva voi kasvaa tai miten monimuotoinen eläin- ja kasvikunta vanhan puun ympärille syntyy. Tällä hetkellä viidennes maapallon ihmisistä kuluttaa neljä viidesosaa maapallon luonnonvaroista. Suomen ylikulutuspäivä on tänään. Jos kaikki maailman ihmiset eläisivät kuin me suomalaiset, tarvittaisiin 3,6 maapalloa kattamaan luonnonvarojen tarve kestävästi. Liikenne, energia ja ruoan tuotanto ovat suurimmat maapallon kuluttajat. Kierrätysmateriaalien käytön kanna...

Valtuustoaloite: Järjestötoimijoiden tulevaisuuden turvaaminen

Porvoossa on yli 900 rekisteröityä yhdistystä, ja lisäksi yhdistyksiä, jotka toimivat Porvoon alueella. Arviolta joka kolmas suomalainen osallistuu vapaaehtoistoimintaan. Taloustutkimuksen toteuttamassa tutkimuksessa ihmiset osallistuivat vapaaehtoistoimintaan keskimäärin 15 tuntia kuukaudessa. Kansantaloudellisesti ajatellen vapaaehtoistoiminnan arvoksi voitaisiin siten laskea noin 2,5 miljardia euroa vuositasolla. Tutkitusti tiedetään, että kun ihminen osallistuu vapaaehtoistoimintaan tai vastaanottaa sitä, vastavuoroisesti koettu hyvä ei jää kahdenväliseksi. Kokemuksesta kerrotaan lähipiirille, joka ehkä innostuu osallistumaan toimintaan. Ja mukana oleminen ainakin vahvistaa uskoa kanssaihmisessä olevaan hyvään ja lisää rohkeutta luottaa toiseen ihmiseen. Vapaaehtoistyö ja järjestötoiminta on myös ikääntyneiden hyvinvointia vahvistavaa toimintaa. Suomalaisen yhteiskunnan ikääntyessä on tärkeää, että kiinnitämme entistä enemmän huomiota ikääntyvän väestön tarpeisiin ja hyvinvointiin....