Siirry pääsisältöön

Puhe Uudenmaan Demareiden piirikokouksessa 11.11.2017

Hyvä puheenjohtaja, hyvät kokousedustajat ja muut
Minulla on ilo tuoda Uudenmaan Demarinaisten tervehdys piirikokouksellenne. Viime viikonloppuna me kokoonnuimme Tuusulaan keskustelemaan palkkatasa-arvosta ja muuttuvasta työelämästä. Meillä on vielä paljon tehtävää tasa-arvoisen yhteiskunnan saavuttamiseksi.
Hyvät ystävät
Lukiessani Sipilän hallituksen ohjelmaa muutama vuosi sitten minusta tuntui, kun olisi herännyt Nottinghamissa ilman Robin Hoodia - yhteiskuntaan, jossa heikoimmassa asemassa olevat ihmiset on laitettu maksumiehiksi. Valitettavasti minulla on yhä sama tunne.
Pääministeri Sipilä osallistui jokin aika sitten Yle:n A-studioon, jossa myös hän myönsi, että nykyinen Keskustan, Kokoomuksen ja Sinisten johtaman hallituksen politiikka on lisännyt eriarvoisuutta.
Tästä huolimatta yhteiskunnan heikoimmassa asemassa oleville on jatkossakin luvassa kylmää kyytiä. Hallituksen budjettiesitys tulevalle vuodelle leikkaa 37 euroa vähävaraisilta ja suosii varakkaita 400 eurolla. Kuten Nottinghamissa myös Suomessa rikkaat kulkevat kärryillä ja köyhät paljain jaloin.
Pohjoismaisen tradition mukaisen hyvinvointivaltion vahvuuksia ovat tasa-arvoisuus ja yhteinen vastuu heikompiosaisista kansalaisista. Nyt suomalainen yhteiskunta näyttää olevan jakautumassa yhä selvemmin hyvin- ja pahoinvoiviin kansalaisiin.
Tuloerojen kasvun rinnalla esimerkiksi sosioekonomiset terveyserot ovat suuret. THL:n uuden tutkimuksen mukaan köyhimmät elävät keskimäärin huomattavasti lyhyemmän elämän kuin rikkaat.
Useat hallitukset ovat yrittäneet ratkaista ongelmaa – kylläkin tuloksetta.
Tällä hallituskaudella terveyserojen kaventaminen ja palveluiden saatavuuden parantaminen jäivät jo alkumetreillä raskaan ja sekavan maakuntahallinnon ja yksitysitämisbuumin jalkoihin. Ihmiset toivovat sosiaali- ja terveyspalveluilta yksinkertaisia asioita.
Hoitoon on päästävä jonottamatta. Asiakasmaksut eivät saa estää lääkäriin menoa. Laadun on oltava kunnossa. Sosiaalipalveluiden on oltava aukottomia. Erityisesti lastensuojelusta, vanhuksista sekä vammaisista on pidettävä huolta. Hallituksen sote-mallissa nämä toiveet jäävät huomiotta.
Asiantuntijoiden varoittavat sanat menevät hallituksen kuuroille korville. Minne on hävinnyt perusteellinen ja tietoon pohjautuva päätöksenteko? Minä en ainakaan halua, että Suomea johdetaan kolmen herran mututuntumalla ja suurten yritysten itsekkäillä agendoilla. Suomalaiset ansaitsevat parempaa!
Bästa kamrater, låt oss ta en titt mot vårt grannland Sverige
Siellä sosialidemokraattinen hallitus on onnistunut muuttamaan politiikan suuntaan. Pääministeri Löfvenin hallitus panostaa koulutukseen ja tulevaisuuteen. Lisäksi eläkeläisten asemaan parannetaan.
Kaiken tämän lisäksi naapurimaassa on tasa-arvoisempi vanhempainvapaajärjestelmä ja varhaiskasvatus on osittain maksutonta. Suomen hallitus on varoituksen sanoista huolimatta valinnut toisen tien - väärän tien.
Meidän demareiden tulee tarjota suomalaisille parempi vaihtoehto. Oikeudenmukaisempi vaihtoehtobudjettimme viitoittaa tietä, sillä me panostaisimme koulutukseen, osaamiseen ja ihmisiin.
Ruotsin sosialidemokraattinen hallitus on osoittanut, että muutos on mahdollinen. Kahdeksan kylmän vuoden jälkeen Ruotsilla menee paremmin kuin koskaan. Minulla on uskoa, että myös Suomella voi mennä paremmin, myös Suomessa voidaan panostaa tulevaisuuteen.
Suuriin globaaleihin haasteisiin on kyettävä vastaamaan oikeudenmukaisella tavalla.
Meidän on torjuttava ilmastonmuutos ja suojeltava luonnon monimuotoisuutta. Tarvitsemme laajan joukon toimia yhteiskunnan eri osa-alueilla niin valtion, kuntien kuin yritystenkin osalta, jotta turvaamme terveellisen ja turvallisen ympäristön tuleville sukupolville, säilytämme luonnon monimuotoisuuden ja huolehdimme eläinten hyvinvoinnista.
Meidän on jälleen kerran rakennettava maailman paras ja tasa-arvoisin koulu ja terveydenhuolto. Tämä työ alkaa palauttamalla sosiaali- ja terveysuudistus oikeille raiteille. Palveluiden saatavuuden parantaminen ja terveyserojen kaventaminen tulee nostaa sote-uudistuksen ykkösprioriteetiksi.
Ensimmäistä kertaa sataan vuoteen Suomen osaamistaso on kääntynyt laskuun. Suomessa varhaiskasvatukseen osallistuu vähemmän lapsia kuin muualla Euroopassa. Laadukas varhaiskasvatus antaa eväät lapsen myöhemmälle oppimiselle ja ennaltaehkäisee syrjäytymistä.
Suurimmassa syrjäytymisvaarassa ovat peruskoulun jälkeisen koulutuksen ja työvoiman ulkopuolelle jäävät nuoret. Heistä kaksi kolmasosaa on poikia. Peruskoulujen oppimistulokset on käännettävä jälleen nousuun.
Meidän on kyettävä rakentamaan uuden pedagogiikan ja digitalisaation avulla maailman paras peruskoulu, joka pitää kaikki mukana.
Hyvät ystävät
Maailmanpolitiikan myllerryksessä meidän tulee rakentaa rauhaa ja vahvistaa Pohjoismaista yhteistyötä.
Olen vakuuttunut siitä, että meidän osaava presidenttiehdokas Tuula Haatainen on juuri oikea henkilö toimimaan maamme arvojohtajana ja kansainvälisenä sillanrakentajana.
Tehkäämme töitä tasa-arvoisemman ja turvallisemman Suomen puolesta, tehkäämme töitä Tuula Haataisen eteen.

Kiitos!


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolumni: Edunvalvontavaltuutus kuntoon

Minulla on tapana kuunnella kuntoillessa musiikin sijaan webinaareja ja podcasteja. Usein koen ne rentouttaviksi, mutta nyt kuulemani sai minut pysähtymään hetkeksi. Aiheena oli edunvalvontavaltuutus ja tajusin, että asia ei ole järjestyksessä. Olin aina ajatellut olevani hyvin valmistautunut erilaisiin tilanteisiin, mutta tulevaan sairauteen tai onnettomuuteen valmistautuminen ei ole ensimmäisenä mielessä. Toki minulla on tavanomaiset vakuutukset, mutta vähemmälle pohdinnalle oli jäänyt mitä tapahtuu, jos en itse kykenisi hoitamaan asioitani. Nyt olen päättänyt tehdä itselleni edunvalvontavaltuutuksen. Edunvalvontavaltuutus on oikeudellinen asiakirja, jolla valtuutetaan toinen ihminen hoitamaan omat asiat, silloin kun ei itse siihen pysty. Esimerkiksi vakava liikenneonnettomuus tai sairaus voi johtaa oman päätöksentekokyvyn katoamiseen. Haluan, että läheinen ihminen voi siinä tilanteessa hoitaa asioitani ilman holhoustoimilain mukaista byrokraattista ja kallista prosessia. Omassa edun...

Suomen ylikulutuspäivä on tänään

Liian moni eläin, hyönteinen ja kasvi on kuollut - kadonnut maan päältä ikuisiksi ajoiksi. Tämä on todellista, vaikka jotkut päättäjät ovatkin kuuluttaneet väärää totuutta luontomme ja ilmastomme tilasta. Äitiyden myötä maapallomme tulevaisuus on minulle entistäkin tärkeämpää. Haluan, että lapseni saa nauttia puhtaasta luonnosta ja vedestä. Metsä on minulle tärkeä paikka, ja haluan sen olevan myös tulevien sukupolvien lapsille. Jos kaadamme kaikki puut, emme koskaan pääse nauttimaan metsän raikkaasta tuoksusta. Emme näe, kuinka ylös latva voi kasvaa tai miten monimuotoinen eläin- ja kasvikunta vanhan puun ympärille syntyy. Tällä hetkellä viidennes maapallon ihmisistä kuluttaa neljä viidesosaa maapallon luonnonvaroista. Suomen ylikulutuspäivä on tänään. Jos kaikki maailman ihmiset eläisivät kuin me suomalaiset, tarvittaisiin 3,6 maapalloa kattamaan luonnonvarojen tarve kestävästi. Liikenne, energia ja ruoan tuotanto ovat suurimmat maapallon kuluttajat. Kierrätysmateriaalien käytön kanna...

Valtuustoaloite: Järjestötoimijoiden tulevaisuuden turvaaminen

Porvoossa on yli 900 rekisteröityä yhdistystä, ja lisäksi yhdistyksiä, jotka toimivat Porvoon alueella. Arviolta joka kolmas suomalainen osallistuu vapaaehtoistoimintaan. Taloustutkimuksen toteuttamassa tutkimuksessa ihmiset osallistuivat vapaaehtoistoimintaan keskimäärin 15 tuntia kuukaudessa. Kansantaloudellisesti ajatellen vapaaehtoistoiminnan arvoksi voitaisiin siten laskea noin 2,5 miljardia euroa vuositasolla. Tutkitusti tiedetään, että kun ihminen osallistuu vapaaehtoistoimintaan tai vastaanottaa sitä, vastavuoroisesti koettu hyvä ei jää kahdenväliseksi. Kokemuksesta kerrotaan lähipiirille, joka ehkä innostuu osallistumaan toimintaan. Ja mukana oleminen ainakin vahvistaa uskoa kanssaihmisessä olevaan hyvään ja lisää rohkeutta luottaa toiseen ihmiseen. Vapaaehtoistyö ja järjestötoiminta on myös ikääntyneiden hyvinvointia vahvistavaa toimintaa. Suomalaisen yhteiskunnan ikääntyessä on tärkeää, että kiinnitämme entistä enemmän huomiota ikääntyvän väestön tarpeisiin ja hyvinvointiin....