Siirry pääsisältöön

Alkoholi vei hautaan

Syyttömänä syntymään sattui hän, tähän maahan pohjoiseen ja kylmään, jossa jo esi-isät juovuksissa tottakai, hakkasivat vaimot, lapset jos ne kiinni sai…” näin alkaa tunnettu laulu, joka kertoo monen suomalaisen arjesta. Ongelma on laaja ja se aiheuttaa paljon pahoinvointia, sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia ja ennen kaikkea kärsimystä ja turhia kuolemia.
Sipilän hallitus vapauttaa alkoholilainsäädäntöä asiantuntijoiden varoituksista huolimatta. Suomalaisperheissä koetaan vuosittain 2,2 miljoonaa kertaa tilanne, jossa aikuiset ovat merkittävästi päihtyneenä lasten seurassa. Tämä tarkoittaa, että alkoholi on osa 6000 lapsen elämää joka päivä. Minä olin yksi heistä.
Biologinen isäni kiikutti kaljaa kotiin miltei päivittäin. Alkuun hän joi muutaman rentouttavan, sitten muutaman lisää viikonlopun kunniaksi ja lopulta hän joi itsensä humalaan päivittäin. Asuimme maalla ja lähikaupasta sai vain olutta. Alkoon oli noin puolen tunnin ajomatka. Minä olisin todennäköisesti kuollut, jos lähikaupasta olisi saanut väkeviä viinoja. Väkivaltaisuus nousi pintaan useiden oluiden jälkeen, mikä antoi välillä äidille mahdollisuuden paeta minä kainalossa.
Muutimme pois kun olin 3-vuotias, jonka jälkeen biologinen isäni vieraili meillä useita kertoja viikossa – myöhään illalla ja humalassa tietenkin. Ketään ei näyttänyt kiinnostavan mustelmilla oleva äiti, peloissaan oleva lapsi ja kännissä ajava isä. Parin vuoden päästä muutimme toiselle paikkakunnalle ja yhteydenpito isään väheni. Hän teki minut surulliseksi ja ennen kaikkea hän pelotti minua. Teini-ikäisenä huomasin, ettei ruoka enää maistunut hänelle. Hän eli kahvilla, tupakalla ja oluella. Kehotin häntä lääkäriin, mutta hän ei suostunut. Aikuista ihmistä ei voi pakottaa, joten keinot olivat vähissä. Pian tämän jälkeen hän kuoli.
Alkoholi vei isältäni perheen, työpaikan ja terveyden. Lopuksi alkoholi vei hänet hautaan. Sama kohtalo on edessä yhä useammalla, jos alkoholin myyntiä vapautetaan elinkeinoelämän miellyttämiseksi. Kyllä työssäkäyvä suomalainen saa ruokaviinin ostettua, vaikka alkoholilaki olisikin tiukempi. Lain tarkoitus on suojella niitä, jotka ovat voimattomia alkoholin edessä: ongelmakäyttäjät ja heidän läheisensä. Haluammeko todella, että 100-vuotias Suomi on murheellisten laulujen maa?
Anette Karlsson

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolumni: Edunvalvontavaltuutus kuntoon

Minulla on tapana kuunnella kuntoillessa musiikin sijaan webinaareja ja podcasteja. Usein koen ne rentouttaviksi, mutta nyt kuulemani sai minut pysähtymään hetkeksi. Aiheena oli edunvalvontavaltuutus ja tajusin, että asia ei ole järjestyksessä. Olin aina ajatellut olevani hyvin valmistautunut erilaisiin tilanteisiin, mutta tulevaan sairauteen tai onnettomuuteen valmistautuminen ei ole ensimmäisenä mielessä. Toki minulla on tavanomaiset vakuutukset, mutta vähemmälle pohdinnalle oli jäänyt mitä tapahtuu, jos en itse kykenisi hoitamaan asioitani. Nyt olen päättänyt tehdä itselleni edunvalvontavaltuutuksen. Edunvalvontavaltuutus on oikeudellinen asiakirja, jolla valtuutetaan toinen ihminen hoitamaan omat asiat, silloin kun ei itse siihen pysty. Esimerkiksi vakava liikenneonnettomuus tai sairaus voi johtaa oman päätöksentekokyvyn katoamiseen. Haluan, että läheinen ihminen voi siinä tilanteessa hoitaa asioitani ilman holhoustoimilain mukaista byrokraattista ja kallista prosessia. Omassa edun...

Suomen ylikulutuspäivä on tänään

Liian moni eläin, hyönteinen ja kasvi on kuollut - kadonnut maan päältä ikuisiksi ajoiksi. Tämä on todellista, vaikka jotkut päättäjät ovatkin kuuluttaneet väärää totuutta luontomme ja ilmastomme tilasta. Äitiyden myötä maapallomme tulevaisuus on minulle entistäkin tärkeämpää. Haluan, että lapseni saa nauttia puhtaasta luonnosta ja vedestä. Metsä on minulle tärkeä paikka, ja haluan sen olevan myös tulevien sukupolvien lapsille. Jos kaadamme kaikki puut, emme koskaan pääse nauttimaan metsän raikkaasta tuoksusta. Emme näe, kuinka ylös latva voi kasvaa tai miten monimuotoinen eläin- ja kasvikunta vanhan puun ympärille syntyy. Tällä hetkellä viidennes maapallon ihmisistä kuluttaa neljä viidesosaa maapallon luonnonvaroista. Suomen ylikulutuspäivä on tänään. Jos kaikki maailman ihmiset eläisivät kuin me suomalaiset, tarvittaisiin 3,6 maapalloa kattamaan luonnonvarojen tarve kestävästi. Liikenne, energia ja ruoan tuotanto ovat suurimmat maapallon kuluttajat. Kierrätysmateriaalien käytön kanna...

Valtuustoaloite: Järjestötoimijoiden tulevaisuuden turvaaminen

Porvoossa on yli 900 rekisteröityä yhdistystä, ja lisäksi yhdistyksiä, jotka toimivat Porvoon alueella. Arviolta joka kolmas suomalainen osallistuu vapaaehtoistoimintaan. Taloustutkimuksen toteuttamassa tutkimuksessa ihmiset osallistuivat vapaaehtoistoimintaan keskimäärin 15 tuntia kuukaudessa. Kansantaloudellisesti ajatellen vapaaehtoistoiminnan arvoksi voitaisiin siten laskea noin 2,5 miljardia euroa vuositasolla. Tutkitusti tiedetään, että kun ihminen osallistuu vapaaehtoistoimintaan tai vastaanottaa sitä, vastavuoroisesti koettu hyvä ei jää kahdenväliseksi. Kokemuksesta kerrotaan lähipiirille, joka ehkä innostuu osallistumaan toimintaan. Ja mukana oleminen ainakin vahvistaa uskoa kanssaihmisessä olevaan hyvään ja lisää rohkeutta luottaa toiseen ihmiseen. Vapaaehtoistyö ja järjestötoiminta on myös ikääntyneiden hyvinvointia vahvistavaa toimintaa. Suomalaisen yhteiskunnan ikääntyessä on tärkeää, että kiinnitämme entistä enemmän huomiota ikääntyvän väestön tarpeisiin ja hyvinvointiin....