Kuka saa raiskata

Suutun kuullessani jonkun kokeneen seksuaalista väkivaltaa. Raivostun ja olen surullinen kuullessani ystäväni kokeneen seksuaalista väkivaltaa. Minua ällöttää kun seksuaalista väkivaltaa koitetaan kohdistaa minuun. Minua harmittaa, että naisten ”huorittelu” ja koskettelu on maassamme yleinen käytäntö, johon jokaisella valkoisella miehellä näyttää olevan oikeus.
Samaan aikaan voin fyysisesti huonosti kohdatessani miehiä, jotka ovat ryhtyneet taistoon meidän avuttomien suomalaisnaisten pelastamiseksi vaarallisilta turvapaikanhakijamiehiltä. Osa vaatii rajojen sulkemista, koska se on heidän mukaansa ainoa tapa suojella “heidän” naisia ja tyttäriä tältä “uudelta vaaralta”, eli raiskaukselta.
Suomessa vaimon raiskaaminen oli sallittua vielä parikymmentä vuotta sitten. Ennen vuotta 1994 kuka tahansa saattoi olla laillisen raiskauksen lopputuote. Raiskaustapauksissa tekijä on useimmiten uhrin tuttu, läheinen tai perheenjäsen, jolloin raiskaus tapahtuu tyypillisesti kotona tai muussa yksityisasunnossa. Vuonna 2014 poliisin tietoon tulleista raiskauksista 85 prosenttia tapahtui yksityisessä tilassa.
Miksi nämä miehet eivät rynnänneet apuun ja vaatineet toimia kun suomalainen johtaja, isäntä, poikaystävä, aviomies, tuttava tai ohikulkija raiskasi? Vaikuttaa siltä, että nämä valkealla ratsulla saapuvat ritarit eivät hyväksy, että joku muu raiskaa “heidän naisensa”, sillä suomalaiseen naiseen kajoaminen on ainoastaan kantasuomalaisen syntymäoikeus.
Omien rasististen tavoitteiden edistäminen toisten kokeman väkivallan avuin on ala-arvoista. Raiskaus ei kuulu mihinkään kulttuuriin, silti sitä tapahtuu kaikissa kulttuureissa. Muutos vaatii määrätietoista työtä, ei populistisesti huutelevia miehiä.
Yhteisö ei ole kollektiivina vastuussa yksilön tekemästä rikoksesta. Yhteisö voi kuitenkin toiminnallaan vaikuttaa ilmapiiriin ja sen myötä ennaltaehkäistä seksuaalista väkivaltaa. Kouluissa ja vastaanottokeskuksissa tulisi keskustella enemmän koskemattomuudesta ja ihmisarvosta. Seksuaalirikosten tuomioita tulee kiristää ja vakavaan rikokseen syyllistyneelle turvapaikanhakijalle ei tule myöntää turvapaikkaa.
Niin kauan kun ”huorittelu”, uhkaileminen ja lääppiminen on hyväksyttävää yhteiskunnassamme tulee raiskauksia valitettavasti tapahtumaan, riippumatta siitä onko maassamme turvapaikanhakijoita vai ei.
Anette Karlsson
Kirjoitus on julkaistu 4.1.2016 Ilta-Lehdessä.