Siirry pääsisältöön

Kuka saa raiskata

Suutun kuullessani jonkun kokeneen seksuaalista väkivaltaa. Raivostun ja olen surullinen kuullessani ystäväni kokeneen seksuaalista väkivaltaa. Minua ällöttää kun seksuaalista väkivaltaa koitetaan kohdistaa minuun. Minua harmittaa, että naisten ”huorittelu” ja koskettelu on maassamme yleinen käytäntö, johon jokaisella valkoisella miehellä näyttää olevan oikeus.
Samaan aikaan voin fyysisesti huonosti kohdatessani miehiä, jotka ovat ryhtyneet taistoon meidän avuttomien suomalaisnaisten pelastamiseksi vaarallisilta turvapaikanhakijamiehiltä. Osa vaatii rajojen sulkemista, koska se on heidän mukaansa ainoa tapa suojella “heidän” naisia ja tyttäriä tältä “uudelta vaaralta”, eli raiskaukselta.
Suomessa vaimon raiskaaminen oli sallittua vielä parikymmentä vuotta sitten. Ennen vuotta 1994 kuka tahansa saattoi olla laillisen raiskauksen lopputuote. Raiskaustapauksissa tekijä on useimmiten uhrin tuttu, läheinen tai perheenjäsen, jolloin raiskaus tapahtuu tyypillisesti kotona tai muussa yksityisasunnossa. Vuonna 2014 poliisin tietoon tulleista raiskauksista 85 prosenttia tapahtui yksityisessä tilassa.
Miksi nämä miehet eivät rynnänneet apuun ja vaatineet toimia kun suomalainen johtaja, isäntä, poikaystävä, aviomies, tuttava tai ohikulkija raiskasi? Vaikuttaa siltä, että nämä valkealla ratsulla saapuvat ritarit eivät hyväksy, että joku muu raiskaa “heidän naisensa”, sillä suomalaiseen naiseen kajoaminen on ainoastaan kantasuomalaisen syntymäoikeus.
Omien rasististen tavoitteiden edistäminen toisten kokeman väkivallan avuin on ala-arvoista. Raiskaus ei kuulu mihinkään kulttuuriin, silti sitä tapahtuu kaikissa kulttuureissa. Muutos vaatii määrätietoista työtä, ei populistisesti huutelevia miehiä.
Yhteisö ei ole kollektiivina vastuussa yksilön tekemästä rikoksesta. Yhteisö voi kuitenkin toiminnallaan vaikuttaa ilmapiiriin ja sen myötä ennaltaehkäistä seksuaalista väkivaltaa. Kouluissa ja vastaanottokeskuksissa tulisi keskustella enemmän koskemattomuudesta ja ihmisarvosta. Seksuaalirikosten tuomioita tulee kiristää ja vakavaan rikokseen syyllistyneelle turvapaikanhakijalle ei tule myöntää turvapaikkaa.
Niin kauan kun ”huorittelu”, uhkaileminen ja lääppiminen on hyväksyttävää yhteiskunnassamme tulee raiskauksia valitettavasti tapahtumaan, riippumatta siitä onko maassamme turvapaikanhakijoita vai ei.
Anette Karlsson
Kirjoitus on julkaistu 4.1.2016 Ilta-Lehdessä.
Tunnisteet:

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puheenvuoro: Suomen vesistöt EIVÄT ole vihreän siirtymän kaatopaikkoja KAA 5/2025

Arvoisa puhemies, Ärade talman Suomen vesistöt ovat meille suomalaisille sydämen asia. Lähivesistöt – järvet, joet ja rannikko – ovat monille tärkeintä lähiluontoa . Silti monin paikoin vedet voivat huonosti – Itämeri ja monet joet ovat rehevöityneet ja erinomaisessa kunnossa olevia vesistöjä on enää vähän. Ei siis ihme, että ihmiset ovat huolissaan. Kansalaisaloite, jonka yli 50 000 suomalaista on allekirjoittanut, ei ole turha huuto vaan tärkeä keskustelun avaus. Kahden pienen lapsen äitinä tämä koskettaa minua henkilökohtaisesti. Haluan, että lapsillamme ja lapsenlapsillamme on mahdollisuus uida kirkkaissa vesissä ja kokea puhdas luonto kaikkialla Suomessa. Me tiedämme, että vihreän siirtymän investointeja tarvitaan – kaivoksia, akkumateriaalitehtaita ja muuta uutta teollisuutta. Vihreää siirtymää ei kuitenkaan voi edistää, jos se romuttaa vesistömme. Samalla täytyy myöntää, että kaikki investoinnit kuormittavat luontoa. Nyt on löydettävä ratkaisut, jotka aiheuttavat mahdollis...
Lue lisää »

Kolumni: Edunvalvontavaltuutus kuntoon

Minulla on tapana kuunnella kuntoillessa musiikin sijaan webinaareja ja podcasteja. Usein koen ne rentouttaviksi, mutta nyt kuulemani sai minut pysähtymään hetkeksi. Aiheena oli edunvalvontavaltuutus ja tajusin, että asia ei ole järjestyksessä. Olin aina ajatellut olevani hyvin valmistautunut erilaisiin tilanteisiin, mutta tulevaan sairauteen tai onnettomuuteen valmistautuminen ei ole ensimmäisenä mielessä. Toki minulla on tavanomaiset vakuutukset, mutta vähemmälle pohdinnalle oli jäänyt mitä tapahtuu, jos en itse kykenisi hoitamaan asioitani. Nyt olen päättänyt tehdä itselleni edunvalvontavaltuutuksen. Edunvalvontavaltuutus on oikeudellinen asiakirja, jolla valtuutetaan toinen ihminen hoitamaan omat asiat, silloin kun ei itse siihen pysty. Esimerkiksi vakava liikenneonnettomuus tai sairaus voi johtaa oman päätöksentekokyvyn katoamiseen. Haluan, että läheinen ihminen voi siinä tilanteessa hoitaa asioitani ilman holhoustoimilain mukaista byrokraattista ja kallista prosessia. Omassa edun...
Lue lisää »

Kolumni: Rohkeilla kokeiluilla parempaa palvelua

Viime aikoina on puhuttu paljon digitalisaatiosta ja terveysteknologian tuomista muutoksista sosiaali- ja terveyssektorille. Tiedän, että teknologia pelottaa monia – joskus myös minua. Kehitys menee niin nopeasti eteenpäin, että vaikka olenkin melko nuori, on moni asia minullekin uutta ja vaikeaa. On selvää, että sosiaali- ja terveyspalveluissa on varmistettava, että jokainen saa tarvitsemaansa palvelut. Digitön elämä ei ole synonyymi palveluttomalle elämälle. Tämä ei kuitenkaan poissulje uusien mahdollisuuksien kokeilemista. Itseasiassa olen rohkeiden kokeiluiden kannattaja. Rohkeiden kokeiluiden mahdollistaminen on kirjattu Porvoon kaupungin strategiaan ja se tulisi kirjata myös hyvinvointialueen palvelustrategiaan. Toki se olisi voinut olla mukana myös hyvinvointialueen strategiassa, mutta viime vuonna vauhti oli niin kovaa, etten ainakaan itse tajunnut nostaa asiaa esille, kun strategiaa valmisteltiin. Mutta miksi sitten tarvitsemme rohkeita kokeiluja? Mielestäni kokeilut ovat tärk...
Lue lisää »