Luin alkuvuonna psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvisen kirjaa. Samalla mieleeni palasi artikkeli, jossa Keltikangas-Järvinen kertoo olevansa huolissaan Suomen tulevaisuuden suunnasta. Hän sanoo, että Suomi on palaamassa luokkayhteiskunnaksi. Tammikuussa julkaistiin Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen pitkittäisarvio, jonka mukaan erot koulujen oppilaiden oppimistulosten välillä kasvavat Suomessa.
Tulen itse vähävaraisesta perheestä, ja matalammin koulutetusta suvusta. Olen äitini puolen suvun ensimmäinen maisteri, ja muistan vielä kuinka muutama vuosi sitten yliopistokoulutus tuntui minulle niin kaukaiselta asialta, että olen ihan yllättynyt saavutuksestani. Isoäitini reaktio oli sanoinkuvaamaton - se ilo ja ylpeys, sellaista en ollut aiemmin nähnyt. Luokkayhteiskunta ei ole kaukaista historiaa. Tasa-arvoinen ja yhtäläinen koulutus ja tulevaisuus on pitkän taistelun, työväen kovan työn, tulos. Suomi tarvitsee parlamentaarisen peruskoulu-uudistuksen, jotta olemme myös jatkossa maailman parhaita. Tarvitsemme päätöksiä, jotka mahdollistavat itsensä kehittämisen läpi työelämän. Ja erilaiset oppijat on huomioitavat nykyistä paremmin kaikilla koulutusasteilla, myös aikuisiässä. En hyväksy Suomen paluuta luokkayhteiskunnaksi, toivottavasti et myöskään sinä. Toimitaan yhdessä.
Anette Karlsson