Viime aikoina olen saanut lukea paljon sydäntä särkeviä kirjoituksia vanhustenhoidon nykytilasta. Kenenkään ei pitäisi joutua elämään sellaisissa olosuhteissa, joissa osa meidän ikäihmisistä tänä päivänä elää. Kansanedustaja Juvonen (UM 11.9.) toteaa, että kotihoidon kehittäminen ei enää riitä. Näin on, vanhustenhoitoa on kehitettävä kokonaisvaltaisesti. Säästöpaineiden ja prosenttitavoitteiden takaa on nähtävä ihminen.
Seuraavalla hallituskaudella vanhustenhoidon parantamiseen on panostettava toden teolla. Lisäresursseja on suunnattava vanhustenhoitoon ja sitovat hoitajamitoitukset on kirjattava lakiin, sillä se on paras keino varmistaa, että kotihoidossa ja hoivakodeissa on riittävästi hoitajia. Lisäksi tarvitaan uusia keinoja laadun varmistamiseksi. Tehy-lehden (27.8.) mukaan yksityinen terveysjätti Mehiläinen oli paikannut hoivakotinsa henkilöstövajausta laskemalla keikkalaisten työtunnit kahdesti. Tällainen kikkailu ei ole hyväksyttävää.
Pohjoismaisen tutkimuksen (Nordcare2) mukaan jopa kaksi viidestä suomalaisesta vanhusten kotihoidon työntekijöistä harkitsivat lopettamista tai alan vaihtoa. Terveys ei kestä työtä. Tällä menolla meillä ei pian ole enää ketään, joka haluaa työskennellä vanhusten kotihoidossa. Eikä syynä ole se, etteikö yhteiskunnassamme olisi ihmisiä, jotka haluavat pitää huolta ikäihmisistä - syynä on se, että työ on välillä täysin epäinhimillistä. Asiakaskäyntejä saatetaan ajoittaa päällekkäin ja käyntien väliin varataan liian vähän tai ei lainkaan siirtymäaikaa, mikä pakottaa työntekijät tinkimään asiakasajasta kotikäynneillä ja joskus jopa jättämään väliin oman lounastauon. Tiedämme kaikki, että tuntitolkulla työskentely ilman ruokaa on raskasta, puhumattakaan siitä miltä ikäihmisestä tuntuu kun joku tulee hänen kotiinsa vain pikaisesti kääntymään juostakseen heti seuraavaan paikkaan.
Suomalainen vanhustenhoito on noidankehässä; asiakkaiden tarpeet lisääntyvät ja asiakasmäärä kasvaa, mikä on johtanut työmäärän lisääntymiseen ja se puolestaan on johtanut hoitotyön laadun heikkenemiseen. Näin ei voi jatkua. Kotihoidon työlistojen tulee olla realistiset ja vuorossa tulee olla riittävästi hoitajia, jotta laadukas hoitotyö voidaan taata. Jos työolosuhteet ovat kunnossa, silloin löytyy myös ihmisiä, jotka haluavat työskennellä alalla. Nyt tuntuu siltä, että kotihoito ja vanhustenhoito yleensäkin, ei ole houkutteleva työpaikka, mikä heikentää alan jo huolestuttavaa tilannetta. Tarvitaan tahtoa ja määrätietoisia toimia, jotta suomalainen vanhustenhoitotyö vastaa sitä laatua ja saa sen nosteen, jonka se ansaitsee.
Anette Karlsson
Kirjoitus on julkaistu 15.9.2018 Uusimaassa.
Seuraavalla hallituskaudella vanhustenhoidon parantamiseen on panostettava toden teolla. Lisäresursseja on suunnattava vanhustenhoitoon ja sitovat hoitajamitoitukset on kirjattava lakiin, sillä se on paras keino varmistaa, että kotihoidossa ja hoivakodeissa on riittävästi hoitajia. Lisäksi tarvitaan uusia keinoja laadun varmistamiseksi. Tehy-lehden (27.8.) mukaan yksityinen terveysjätti Mehiläinen oli paikannut hoivakotinsa henkilöstövajausta laskemalla keikkalaisten työtunnit kahdesti. Tällainen kikkailu ei ole hyväksyttävää.
Pohjoismaisen tutkimuksen (Nordcare2) mukaan jopa kaksi viidestä suomalaisesta vanhusten kotihoidon työntekijöistä harkitsivat lopettamista tai alan vaihtoa. Terveys ei kestä työtä. Tällä menolla meillä ei pian ole enää ketään, joka haluaa työskennellä vanhusten kotihoidossa. Eikä syynä ole se, etteikö yhteiskunnassamme olisi ihmisiä, jotka haluavat pitää huolta ikäihmisistä - syynä on se, että työ on välillä täysin epäinhimillistä. Asiakaskäyntejä saatetaan ajoittaa päällekkäin ja käyntien väliin varataan liian vähän tai ei lainkaan siirtymäaikaa, mikä pakottaa työntekijät tinkimään asiakasajasta kotikäynneillä ja joskus jopa jättämään väliin oman lounastauon. Tiedämme kaikki, että tuntitolkulla työskentely ilman ruokaa on raskasta, puhumattakaan siitä miltä ikäihmisestä tuntuu kun joku tulee hänen kotiinsa vain pikaisesti kääntymään juostakseen heti seuraavaan paikkaan.
Suomalainen vanhustenhoito on noidankehässä; asiakkaiden tarpeet lisääntyvät ja asiakasmäärä kasvaa, mikä on johtanut työmäärän lisääntymiseen ja se puolestaan on johtanut hoitotyön laadun heikkenemiseen. Näin ei voi jatkua. Kotihoidon työlistojen tulee olla realistiset ja vuorossa tulee olla riittävästi hoitajia, jotta laadukas hoitotyö voidaan taata. Jos työolosuhteet ovat kunnossa, silloin löytyy myös ihmisiä, jotka haluavat työskennellä alalla. Nyt tuntuu siltä, että kotihoito ja vanhustenhoito yleensäkin, ei ole houkutteleva työpaikka, mikä heikentää alan jo huolestuttavaa tilannetta. Tarvitaan tahtoa ja määrätietoisia toimia, jotta suomalainen vanhustenhoitotyö vastaa sitä laatua ja saa sen nosteen, jonka se ansaitsee.
Anette Karlsson
Kirjoitus on julkaistu 15.9.2018 Uusimaassa.
