Siirry pääsisältöön

Valtuustopuhe Tolkis skolanista 28.2.2018

Värderade ordförande, hyvät valtuutetut ja muut läsnäolijat 

Seurasin jo viime valtuustokaudella käytyä keskustelua Tolkis skolanista. Tämä prosessi on hämmästyttänyt, harmittanut ja suututtanut minua suuresti. Aivan käsittämätöntä soutamista ja huopaamista – ja sama homma näyttää vain jatkuvan.

Hyvät ystävät, Tolkis skolanin lapset ovat olleet väistötiloissa vuoden 2013 syksystä saakka. Yksi vuosi väestötiloissa maksaa noin 200 000 euroa, eli tähän mennessä lähes miljoona. Tämä soutaminen ja huopaaminen on tullut kaupungille taloudellisesti kalliiksi, perheiden ja lasten kokemasta stressistä puhumattakaan. On ihan käsittämätöntä, että yhden vuosiluokan koko alakouluaika on kulunut väistötiloissa. Haluammeko todella, että useampi lapsi, joutuu kokemaan saman?

Tarvitsemme määrätietoisempaa koulutuspolitiikkaa, tarvitsemme tarkempia kustannuslaskelmia ja kouluhankkeisiin liittyviä prosesseja on parannettava. På östnyländska kan man konstatera att dethär veivande måste ta slut!

Koulutusjohtaja Rikard Lindströmin hyvä kirjoitus Tolkis skolanista oli tänään Uusimaassa. Ruotsinkielinen Tolkis skolan on mitoitettu 140 oppilaalle, mutta oppilasmäärät vaihtelevat vuosittain.

Tulevien vuosien ennusteissa puhutaan koulutusjohtajan mukaan jopa yli 160 oppilaasta, jos oppilaaksiottoalue on sama kuin vuoden 2013 kouluverkkoselvityksessä. Lindström kirjoittaa myös, että kolmea kiinteistöä (suomenkielisen koulun elinkaarihanke, Tolkis skolan ja monitoimitalon) käyttää sekä ruotsinkielisen koulun oppilaat että noin 240 suomenkielisen koulun oppilasta ja 60 esikoululaista. Liikuntatiloja käyttää näin 450 lasta. Se on sata nykyistä enemmän.

Kun rakennamme uusia oppimisympäristöjä on tärkeää, että ne vastaavat nykypäivän tarpeita. Ei ole järkevää rakentaa koulua, joka on vanhanaikainen heti alkuun. Sen sijaan näin suuria muutoksia kustannuksiin ei saisi tulla. Mikään poikkeustilanne tämä kustannusten nousu ei ole, ja siihen meidän on jatkossa saatava muutos.

Bästa vänner,

Vi beslutsfattare och stadens tjänstemän ska ta lära av denna fars, men Tolkis barnen ska inte behöva vänta längre. Nu måste vi se till att skolprojektet går i mål i den planerade tidtabellen.

Tack!



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolumni: Edunvalvontavaltuutus kuntoon

Minulla on tapana kuunnella kuntoillessa musiikin sijaan webinaareja ja podcasteja. Usein koen ne rentouttaviksi, mutta nyt kuulemani sai minut pysähtymään hetkeksi. Aiheena oli edunvalvontavaltuutus ja tajusin, että asia ei ole järjestyksessä. Olin aina ajatellut olevani hyvin valmistautunut erilaisiin tilanteisiin, mutta tulevaan sairauteen tai onnettomuuteen valmistautuminen ei ole ensimmäisenä mielessä. Toki minulla on tavanomaiset vakuutukset, mutta vähemmälle pohdinnalle oli jäänyt mitä tapahtuu, jos en itse kykenisi hoitamaan asioitani. Nyt olen päättänyt tehdä itselleni edunvalvontavaltuutuksen. Edunvalvontavaltuutus on oikeudellinen asiakirja, jolla valtuutetaan toinen ihminen hoitamaan omat asiat, silloin kun ei itse siihen pysty. Esimerkiksi vakava liikenneonnettomuus tai sairaus voi johtaa oman päätöksentekokyvyn katoamiseen. Haluan, että läheinen ihminen voi siinä tilanteessa hoitaa asioitani ilman holhoustoimilain mukaista byrokraattista ja kallista prosessia. Omassa edun...

Suomen ylikulutuspäivä on tänään

Liian moni eläin, hyönteinen ja kasvi on kuollut - kadonnut maan päältä ikuisiksi ajoiksi. Tämä on todellista, vaikka jotkut päättäjät ovatkin kuuluttaneet väärää totuutta luontomme ja ilmastomme tilasta. Äitiyden myötä maapallomme tulevaisuus on minulle entistäkin tärkeämpää. Haluan, että lapseni saa nauttia puhtaasta luonnosta ja vedestä. Metsä on minulle tärkeä paikka, ja haluan sen olevan myös tulevien sukupolvien lapsille. Jos kaadamme kaikki puut, emme koskaan pääse nauttimaan metsän raikkaasta tuoksusta. Emme näe, kuinka ylös latva voi kasvaa tai miten monimuotoinen eläin- ja kasvikunta vanhan puun ympärille syntyy. Tällä hetkellä viidennes maapallon ihmisistä kuluttaa neljä viidesosaa maapallon luonnonvaroista. Suomen ylikulutuspäivä on tänään. Jos kaikki maailman ihmiset eläisivät kuin me suomalaiset, tarvittaisiin 3,6 maapalloa kattamaan luonnonvarojen tarve kestävästi. Liikenne, energia ja ruoan tuotanto ovat suurimmat maapallon kuluttajat. Kierrätysmateriaalien käytön kanna...

Valtuustoaloite: Järjestötoimijoiden tulevaisuuden turvaaminen

Porvoossa on yli 900 rekisteröityä yhdistystä, ja lisäksi yhdistyksiä, jotka toimivat Porvoon alueella. Arviolta joka kolmas suomalainen osallistuu vapaaehtoistoimintaan. Taloustutkimuksen toteuttamassa tutkimuksessa ihmiset osallistuivat vapaaehtoistoimintaan keskimäärin 15 tuntia kuukaudessa. Kansantaloudellisesti ajatellen vapaaehtoistoiminnan arvoksi voitaisiin siten laskea noin 2,5 miljardia euroa vuositasolla. Tutkitusti tiedetään, että kun ihminen osallistuu vapaaehtoistoimintaan tai vastaanottaa sitä, vastavuoroisesti koettu hyvä ei jää kahdenväliseksi. Kokemuksesta kerrotaan lähipiirille, joka ehkä innostuu osallistumaan toimintaan. Ja mukana oleminen ainakin vahvistaa uskoa kanssaihmisessä olevaan hyvään ja lisää rohkeutta luottaa toiseen ihmiseen. Vapaaehtoistyö ja järjestötoiminta on myös ikääntyneiden hyvinvointia vahvistavaa toimintaa. Suomalaisen yhteiskunnan ikääntyessä on tärkeää, että kiinnitämme entistä enemmän huomiota ikääntyvän väestön tarpeisiin ja hyvinvointiin....