Kielitaito, myös ruotsinkielen taito, on rikkaus

Tänään (15.5.) kansalaisaloite ”Ruotsin kieli valinnaiseksi oppiaineeksi kaikilla kouluasteilla” on eduskunnan lähetekeskustelussa. Aloitteessa painotetaan, että ne nuoret jotka eivät opiskele ruotsia, eivät saa joutua eriarvoiseen asemaan jatko-opinnoissa tai työuralla. Mikäli aloite hyväksyttäisiin, tulisi näin kuitenkin käymään.

Aloite on myös ristiriitainen. Aloitteessa korostetaan kielten, erityisesti maailman valtakielten, opiskelun tärkeyttä. Seuraavassa lauseessa todetaan kuitenkin, että ”ruotsin kielen pakollisuus ja yksilöiden oppimiskyvyn rajallisuus johtavat käytännössä vieraiden kielien taitamisen ohuuteen ja valintamahdollisuuksien kapeutumiseen.”

Tässä vaiheessa itselleni nousi kysymys, ajattelevatko aloitteen tekijät, että muutaman vuoden pakollinen ruotsin kielen opetus vapauttaisi resursseja maailman valtakielten opetukselle vai tarkoittavatko he, että ruotsin kielen opetuksen poistaminen vähentäisi suomenkielisten lasten kieliopintoja. Viittaan jälkimmäisellä aloitteen kohtaan, jossa lukee näin ”niiden lasten tai nuorten, jotka hyötyisivät englannin tai äidinkielen lisätunneista, olisi tarkoituksenmukaisempaa opiskella vain yhtä vierasta kieltä.”

Kielitaito on aina rikkaus. Kannatan laajaa ja monimuotoista mahdollisuutta opiskella uusia kieliä. En kuitenkaan usko, että ruotsin kielen oppimäärän muuttaminen vapaaehtoiseksi vapauttaisi aidosti resursseja, joiden avulla peruskoulujen kielivalikoimaa voitaisiin laajentaa toimivalla tavalla. Varsinkin pienissä kunnissa ei ole resursseja useiden kieltenopettajien palkkaamiseen, jolloin ruotsin kielen oppimäärän poistaminen johtaisi kielitaidon vähenemiseen sen laajenemisen sijaan. Myös alueiden eriarvoisuus lisääntyisi, kun perusopetuksen opetustarjonta vaihtelisi paikkakunnan mukaan.

Tutkimusten mukaan kielten opiskelu, myös ruotsin kielen opiskelu, innostaa nuoria opiskelemaan uusia kieliä. Kun ylioppilaskirjoituksista poistettiin ruotsin kielen kirjoittamisen pakollisuus vähensi se samalla myös muiden kielten, kuten saksan ja ranskan, kirjoittajien määrää. Ei ole tarkoituksenmukaista vähentää suomalaisten kielitaitoa ja yleissivistystä. Lapset ja nuoret, joilla on oppimisvaikeuksia tulee huomioida, tarjoamalla heille tukiopetusta tai antamalla kielten opiskelusta vapautus. Tätä varten on olemassa henkilökohtainen opetussuunnitelma.

Kielten opetuksessa, erityisesti ruotsin kielen opetuksessa, on kehittämisen varaa. Ensinnäkin toisen kotimaisen kielen opiskelu tulisi aloittaa varhaisemmassa vaiheessa suomenkielisissä kouluissa. Ruotsinkielisissä kouluissa toinen kotimainen, eli suomen kieli, aloitetaan jo kolmannella luokalla. Kielten opetuksessa tulisi myös kiinnittää erityistä huomiota siihen, että lapsi oppii käyttämään kieltä arjessa, sen sijaan, että takerrutaan kielioppiin ja sanojen taivutusmuotoihin. Kielten opiskelun tulee olla mielekästä ja inspiroivaa.

Nykyinen koulujärjestelmä perustuu ajatukselle, että kaikkien oppilaiden on saatava samankaltainen peruskoulutus ja mahdollisuus oppia maan molempia kansalliskieliä. Yhdeltä kansanryhmältä toisen kotimaisen kielen opetuksen poistaminen murentaa tätä pohjaa ja asettaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan keskenään.

Ruotsin kielen vapaaehtoisuus johtaisi suurella todennäköisyydellä sosiaaliseen, alueelliseen ja sukupuolten väliseen eriytymiseen. Valinnaista ruotsia opiskelisivat enemmän lukioon ja korkeakouluopintoihin kuin ammatillisiin opintoihin suuntautuvat oppilaat. On todennäköistä, että tytöt opiskelisivat ruotsia enemmän kuin pojat ja että ruotsin opiskelussa syntyisi merkittäviä alueellisia eroja. Tämä ei ole kehityssuunta johon meidän tulisi lähteä.

Anette Karlsson