Eläkeläiset ovat yhteiskuntamme tukipilareita - he ovat ahkeria omien vanhempiensa sekä lastenlastensa hoitajia, aktiivisia kulttuurin ja liikunnan harrastajia, lisäksi moni tekee vapaaehtoistyötä, jonka arvoa voidaan vain arvailla. Ikääntymisen myötä tuen tarve kuitenkin kasvaa. Vanheneminen pelottaa monia. Kehon fyysiset muutokset, sairauden ja avuttomuuden pelko ovat tavallisia ja luonnollisia huolia ihmisen ikääntyessä.
Lapsena minua pyydettiin usein hakemaan isomummi kylään - kävelimme hitaasti käsikynkässä ovelta ovelle. Silloin minun oli vaikea ymmärtää, kuinka pelottavaa ja haasteellista liukkaalla liikkuminen oli iäkkäälle isomummilleni. Muutamana talvena hän kaatui ja mursi muun muassa kätensä. Kaatumisen pelko rajoittaa monen ikäihmisen elämää. Itäisen Uudenmaan turvallisuusohjelman 2018-2021 mukaan iäkkäiden tapaturmista yleisimpiä ovat kaatumiset tai matalalta putoamiset, joita on noin 80 prosenttia tapaturmista. Suomessa kuolee vuosittain noin tuhat ikäihmistä kaatumisen tai putoamisen takia. Se on järkyttävää. Näin ei voi jatkua. Päätöksentekoon tarvitaan enemmän sydäntä.
Turvallisuusohjelmassa toimenpidesuostituksena esitetään senioriliikuntaan ja tasapainoa parantavaan toimintaan panostamista. Se on hyvä asia. Itäisen Uudenmaan kuntien tulee myös kiinnittää enemmän huomiota katujen kuntoon, erityisesti talviaikaan. Lumiset ja liukkaat jalkakäytävät on aurattava ja hiekoitettava, tarvittavat valaistukset asennettava ja esteettömyyttä on parannettava yleisesti. Lisäksi kunnissa tulisi jakaa iäkkäille kuntalaisille liukuesteet sekä kävelysauvat. Iäkkäälle liikkujalle sauvat antavat tukea liikehallintaan ja kaatumisriski vähenee. Turvallinen ympäristö lisää hyvinvointia ja mahdollistaa ikäihmisten kotona asumisen pidempään.
Anette Karlsson

Kirjoitus on julkaistu 25.1.2019 Loviisan Sanomissa.