Siirry pääsisältöön

Lasten edun pitää olla etusijalla

Porvoolaiset ovat valinneet uuden valtuuston, joka kokoontuu ensimmäisen kerran kesäkuussa. Valtuusto uusiutui melko lailla, kun puolet valituista ovat uusia. Olen kiitollinen saamastani tuesta ja odotan innolla tulevaa valtuustokautta. Monia tärkeitä asioita tulee heti alkuun valtuuston käsiteltäväksi. Erityisen tärkeää on löytää kestävä sivistysverkkoratkaisu, jossa huomioidaan koko Porvoo. Keskustelu oli vilkasta syksyllä ja toivon, että kaikki uudet valtuutetut perehtyvät asiaan jo tässä vaiheessa.
Opettajat ja perheet ovat eri puolilla Porvoota joutuneet odottelemaan tietoja oman lähikoulun tulevaisuudesta. Erityisen huolestuttava tilanne on ollut niille, joiden koulussa on ilmennyt sisäilmaongelmia ja niille joiden koulu oli lakkautuslistalla syksyllä 2016. Viime kaudella koulupäätöksissä soudettiin ja huovattiin, mikä oli harmillista kaikille. Tämä toimintatapa ei saa toistua tulevalla valtuustokaudella. Siksi uuden valtuuston tulee heti alkumetreillä lyödä lukkoon suuret suuntaviivat tärkeissä asioissa. Tulevaisuuden sivistysverkko on tällainen asia.
Olen täysin samaa mieltä Outi Lankian (UM 23.4.) kanssa siitä, että lapsia ja nuoria koskevien päätöksien lapsivaikutusten arvioinnit on otettava käyttöön. Lapsivaikutusten arvioinnin tarkoituksena on varmistaa, että lapsen etua harkitaan kaikessa toiminnassa ja päätöksenteossa. Esimerkiksi sivistysverkon päätöksiä tehtäessä on tärkeää varmistaa, että lasten etu toteutuu – koulumatka ei saa olla liian pitkä ja koulujen tulee olla terveitä. Moni asia vaikuttaa suoraan tai välillisesti lapsiin ja meidän valtuutettujen on varmistettava, että lapsen etu on päätöksenteossa aina etusijalla.
Anette Karlsson
Kirjoitus on julkaistu 10.5.2017 Uusimaassa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puheenvuoro: Suomen vesistöt EIVÄT ole vihreän siirtymän kaatopaikkoja KAA 5/2025

Arvoisa puhemies, Ärade talman Suomen vesistöt ovat meille suomalaisille sydämen asia. Lähivesistöt – järvet, joet ja rannikko – ovat monille tärkeintä lähiluontoa . Silti monin paikoin vedet voivat huonosti – Itämeri ja monet joet ovat rehevöityneet ja erinomaisessa kunnossa olevia vesistöjä on enää vähän. Ei siis ihme, että ihmiset ovat huolissaan. Kansalaisaloite, jonka yli 50 000 suomalaista on allekirjoittanut, ei ole turha huuto vaan tärkeä keskustelun avaus. Kahden pienen lapsen äitinä tämä koskettaa minua henkilökohtaisesti. Haluan, että lapsillamme ja lapsenlapsillamme on mahdollisuus uida kirkkaissa vesissä ja kokea puhdas luonto kaikkialla Suomessa. Me tiedämme, että vihreän siirtymän investointeja tarvitaan – kaivoksia, akkumateriaalitehtaita ja muuta uutta teollisuutta. Vihreää siirtymää ei kuitenkaan voi edistää, jos se romuttaa vesistömme. Samalla täytyy myöntää, että kaikki investoinnit kuormittavat luontoa. Nyt on löydettävä ratkaisut, jotka aiheuttavat mahdollis...

Kolumni: Edunvalvontavaltuutus kuntoon

Minulla on tapana kuunnella kuntoillessa musiikin sijaan webinaareja ja podcasteja. Usein koen ne rentouttaviksi, mutta nyt kuulemani sai minut pysähtymään hetkeksi. Aiheena oli edunvalvontavaltuutus ja tajusin, että asia ei ole järjestyksessä. Olin aina ajatellut olevani hyvin valmistautunut erilaisiin tilanteisiin, mutta tulevaan sairauteen tai onnettomuuteen valmistautuminen ei ole ensimmäisenä mielessä. Toki minulla on tavanomaiset vakuutukset, mutta vähemmälle pohdinnalle oli jäänyt mitä tapahtuu, jos en itse kykenisi hoitamaan asioitani. Nyt olen päättänyt tehdä itselleni edunvalvontavaltuutuksen. Edunvalvontavaltuutus on oikeudellinen asiakirja, jolla valtuutetaan toinen ihminen hoitamaan omat asiat, silloin kun ei itse siihen pysty. Esimerkiksi vakava liikenneonnettomuus tai sairaus voi johtaa oman päätöksentekokyvyn katoamiseen. Haluan, että läheinen ihminen voi siinä tilanteessa hoitaa asioitani ilman holhoustoimilain mukaista byrokraattista ja kallista prosessia. Omassa edun...

Kirjallinen kysymys: SDP:n Karlsson vaatii toimia Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden ruuhkien purkamiseksi

SDP:n kansanedustaja ja lakivaliokunnan jäsen Anette Karlsson on jättänyt kirjallisen kysymyksen hallitukselle Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden ruuhkautumisesta ja kansalaisten oikeusturvan toteutumisesta. Karlssonin mukaan tilanne on muodostunut vakavaksi oikeudenhoidon ongelmaksi, joka vaikuttaa suoraan tavallisten ihmisten elämään. – Ei ole oikein, että ihmiset joutuvat odottamaan oikeuden päätöstä kuukausia tai jopa vuosia. Jokainen viive vaikuttaa ihmisen arkeen – ja siksi tähän on puututtava, Karlsson sanoo. Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen saapui viime vuonna yli 120 000 asiaa, mikä on yli 15 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Ruuhkat näkyvät sekä rikos- että riita-asioissa, ja käsittelyajat ovat kasvaneet huomattavasti. Esimerkiksi rikosasioiden keskimääräinen käsittelyaika on noussut alueella lähes kahdeksaan ja puoleen kuukauteen. Ylen selvityksen mukaan pahoinpitelyrikoksissa prosessin kokonaiskesto rikoksesta tuomioon on Itä-Uudellamaalla keskimäärin 685 päivää. – Kun ihminen joutuu...