Siirry pääsisältöön

Kuntien tuettava alueen synnyttäjiä

Uudenmaan Demarinaisten puheenjohtaja Anette Karlsson ja emeritus puheenjohtaja Mirja Suhonen vaativat, että itäisen Uudenmaan kunnat varaavat vuoden 2017 budjetista varoja kunnan synnyttäjien majoituskustannuksiin ja lastenhoitoapuun. Synnytykset siirtyvät Porvoosta vuodenvaihteessa Helsinkiin. Viime vuonna 453 porvoolaista ja 94 loviisalaista synnytti Porvoon sairaalassa.
– Muutos aiheuttaa perheille väistämättä lisäkustannuksia, huolta ja pelkotiloja. Nyt on ryhdyttävä toimiin alueen perheiden hyvinvoinnin turvaamiseksi. Kuntien on mahdollistettava kaikille tarvitseville perheille majoitus lähellä synnytyssairaalaa ennen h-hetkeä, Karlsson ja Suhonen vaativat.
Kunnille taloudellinen kustannus ei ole suuri, mutta perheille tuki on erityisen tärkeä. Perheiden tukeminen maksaisi esimerkiksi Porvoolle korkeintaan 100 000 euroa vuodessa, mikä on alle promillen kokonaisbudjetista. Majoitus voitaisiin toteuttaa esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin potilashotellissa.
– Itä-Uudenmaan kuntien perheillä tulee olla oikeus päästä lähemmäs sairaalaa kun siltä tuntuu, ja tarvittaessa saada lastenhoitoapua. Perheitä ei saa pakottaa odottamaan kotona. Kotona odottelu, jos mikä, lisää matkasynnytysten määrää ja perheiden pelkotiloja, Karlsson ja Suhonen huomauttavat.
Perheiden taloudellisen tukemisen lisäksi itäisen Uudenmaan kuntien tulisi harkita yhteistyön tiivistämistä HUS:n kanssa varmistaakseen, että alueen synnyttäjille on tarjolla riittävästi majoituspaikkoja lähellä synnytyssairaalaa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolumni: Edunvalvontavaltuutus kuntoon

Minulla on tapana kuunnella kuntoillessa musiikin sijaan webinaareja ja podcasteja. Usein koen ne rentouttaviksi, mutta nyt kuulemani sai minut pysähtymään hetkeksi. Aiheena oli edunvalvontavaltuutus ja tajusin, että asia ei ole järjestyksessä. Olin aina ajatellut olevani hyvin valmistautunut erilaisiin tilanteisiin, mutta tulevaan sairauteen tai onnettomuuteen valmistautuminen ei ole ensimmäisenä mielessä. Toki minulla on tavanomaiset vakuutukset, mutta vähemmälle pohdinnalle oli jäänyt mitä tapahtuu, jos en itse kykenisi hoitamaan asioitani. Nyt olen päättänyt tehdä itselleni edunvalvontavaltuutuksen. Edunvalvontavaltuutus on oikeudellinen asiakirja, jolla valtuutetaan toinen ihminen hoitamaan omat asiat, silloin kun ei itse siihen pysty. Esimerkiksi vakava liikenneonnettomuus tai sairaus voi johtaa oman päätöksentekokyvyn katoamiseen. Haluan, että läheinen ihminen voi siinä tilanteessa hoitaa asioitani ilman holhoustoimilain mukaista byrokraattista ja kallista prosessia. Omassa edun...

Suomen ylikulutuspäivä on tänään

Liian moni eläin, hyönteinen ja kasvi on kuollut - kadonnut maan päältä ikuisiksi ajoiksi. Tämä on todellista, vaikka jotkut päättäjät ovatkin kuuluttaneet väärää totuutta luontomme ja ilmastomme tilasta. Äitiyden myötä maapallomme tulevaisuus on minulle entistäkin tärkeämpää. Haluan, että lapseni saa nauttia puhtaasta luonnosta ja vedestä. Metsä on minulle tärkeä paikka, ja haluan sen olevan myös tulevien sukupolvien lapsille. Jos kaadamme kaikki puut, emme koskaan pääse nauttimaan metsän raikkaasta tuoksusta. Emme näe, kuinka ylös latva voi kasvaa tai miten monimuotoinen eläin- ja kasvikunta vanhan puun ympärille syntyy. Tällä hetkellä viidennes maapallon ihmisistä kuluttaa neljä viidesosaa maapallon luonnonvaroista. Suomen ylikulutuspäivä on tänään. Jos kaikki maailman ihmiset eläisivät kuin me suomalaiset, tarvittaisiin 3,6 maapalloa kattamaan luonnonvarojen tarve kestävästi. Liikenne, energia ja ruoan tuotanto ovat suurimmat maapallon kuluttajat. Kierrätysmateriaalien käytön kanna...

Valtuustoaloite: Järjestötoimijoiden tulevaisuuden turvaaminen

Porvoossa on yli 900 rekisteröityä yhdistystä, ja lisäksi yhdistyksiä, jotka toimivat Porvoon alueella. Arviolta joka kolmas suomalainen osallistuu vapaaehtoistoimintaan. Taloustutkimuksen toteuttamassa tutkimuksessa ihmiset osallistuivat vapaaehtoistoimintaan keskimäärin 15 tuntia kuukaudessa. Kansantaloudellisesti ajatellen vapaaehtoistoiminnan arvoksi voitaisiin siten laskea noin 2,5 miljardia euroa vuositasolla. Tutkitusti tiedetään, että kun ihminen osallistuu vapaaehtoistoimintaan tai vastaanottaa sitä, vastavuoroisesti koettu hyvä ei jää kahdenväliseksi. Kokemuksesta kerrotaan lähipiirille, joka ehkä innostuu osallistumaan toimintaan. Ja mukana oleminen ainakin vahvistaa uskoa kanssaihmisessä olevaan hyvään ja lisää rohkeutta luottaa toiseen ihmiseen. Vapaaehtoistyö ja järjestötoiminta on myös ikääntyneiden hyvinvointia vahvistavaa toimintaa. Suomalaisen yhteiskunnan ikääntyessä on tärkeää, että kiinnitämme entistä enemmän huomiota ikääntyvän väestön tarpeisiin ja hyvinvointiin....