Siirry pääsisältöön

Tekstit

Kohti ikäystävällistä asumista

Ruotsinkielellä on sanonta: “Borta bra, hemma bäst”, eli “Poissa hyvä, kotona paras”. Koti ei ole vain paikka, se on tunnetila. Ikääntyessä eteen tulee paljon muutoksia - työstä pois jääminen ja sen myötä uusi arki voi vaatia paljon totuttelua. Ikääntyneet ihmiset näkevät usein eläköitymisen positiivisena ja tekemistä täynnä olevana vaiheena elämässä. Olen monesti kuullut eläkeläisten hymyillen kertovan, että kiire alkaa eläkkeelle siirtyessä. Monet itsestä riippumattomat syyt, kuten sairaudet, voivat vaikeuttaa aktiivisen vanhenemisen edistämistä. Liikuntakyky heikkenee usein iän myötä, vaikka ihminen pysyisikin aktiivisena. Portaat esimerkiksi voivat aiheuttaa vaikeuksia, mikä lisää kaiteiden ja hissien tarvetta. Vääränlainen asuminen voi estää ikääntyneen osallistumisen. Talosta, jossa ei ole hissiä, on vaikea poistua. Myös asuinrakennuksen ympäristön esteettömyys vaikuttaa ikääntyneen mahdollisuuksiin liikkua. Kotiin juuttuminen johtaa väistämättä hyvinvoinnin ja terveyden heikkene...

Prisökningen oroar

Rysslands kriminella och brutala militära aggression mot Ukraina påverkar oss alla – det syns i prisökningarna i livsmedelsbutiken, på elräkningen och vid bensinstationerna. Först höjdes priset på bränsle och el, sedan på livsmedel. Prisstegringen har varit drastisk och den pågår fortfarande. Barnfamiljernas situation har försvårats, allt fler pensionärer har hamnat i fattigdomsfällor och situationen för låginkomsttagare som pendlar till jobbet har försvagats. En kall vinter är på kommande och många oroar sig för höga elräkningar. Tack vare Marins regerings lättnader i distributionsskyldigheten och att priset på råolja sjunkit något har vi kommit ner från de vildaste prisnivåerna på 95E-bensin. Också höjningen av reseavdraget och den tidigarelagda indexjusteringen på socialförmåner har hjälpt situationen. Det här räcker ändå inte. Fler åtgärder behövs och de måste fås med i höstens budgetria. Prisökningen på bränsle och el måste dämpas. En del av kraftreserven måste tas i bruk och disk...

Kolumni: Hinnannousu huolestuttaa

Venäjän rikollinen ja julma sotilaallinen hyökkäys Ukrainassa vaikuttaa meihin kaikkiin - tämä näkyy ruokakaupoissa, sähkölaskussa ja bensa-asemilla. Ensimmäiseksi polttoaine ja sähköhinnat nousivat, sitten elintarvikkeet. Nousu on ollut rajua, ja se jatkuu yhä. Lapsiperheiden tilanne on vaikeutunut, yhä useampi eläkeläinen on tippunut köyhyysloukkuun ja pienipalkkaisten autolla liikkuvien työntekijöiden tilanne on heikentynyt. Kylmä talvi on tulossa, ja moni pelkää ylisuuria energialaskuja. Hurjimmista bensan hinnoista on päästy alaspäin 95E hinnoissa, Marinin hallituksen jakeluvelvoitteeseen tekemien kevennysten ja raakaöljyn halventumisen ansiosta. Myös työmatkavähennys ja aikaistettu sosiaalietuuksien indeksitarkistus on helpottanut tilannetta. Tämä ei kuitenkaan riitä. Lisätoimia tarvitaan. Niitä on saatava budjettiriihestä. Polttoaineiden ja sähkön hinnan nousua on hillittävä. Tehoreservistä vähintään osa on otettava käyttöön ja keskustelu EU:n hintakattomekanismin uudelleen arvi...

Valtuustoaloite: Valaistuksen parantaminen Gammelbackassa

Kuvittele olevasi pimeässä puistossa, jossa et hahmota mihin päin olet menossa, mitä ympärilläsi on, tai miten pääset pois. Pimeään jääminen on pelottavaa. Onneksi sellaisiin paikkoihin törmää harvoin, sillä kaupunkitilojen turvallisuus ja käyttäjien turvallisuuden tunne huomioidaan jo suunnitteluvaiheessa. Välillä pimeitä alueita kuitenkin jää keskelle asuinalueita tai tärkeiden kulkuväylien kohdalle. Näin on päässyt käymään Gammelbackan Tornipolku 5:en ja Viertotien väliselle kulkuväylälle, joka on tärkeä kulkuväylä mm. läheiselle bussipysäkille. Kaupungit elävät ja ihmiset liikkuvat ympäri vuoden ja vuorokauden, myös öisin ja talven hämärissä. Turvallisuus tai turvattomuus nousee esiin etenkin silloin. Nyt kesä ja valo ovat täällä – syksyä odotellessa on sopiva aika suunnitella ja parantaa puistojen ja muiden kaupunkitilojen turvallisuutta ja valaistusta. Olen laittanut Gammelbackan Tornipolku 5:en ja Viertotien välisen kulkuväylän pimeyteen ja valaistuksen tarpeeseen liittyen useam...

Kolumni: Seniorimatkailun mahdollisuudet

Katselimme vanhoja valokuvia taaperoni kanssa ja mietin, kuinka onnekas olen ollut saadessani lapsena istua äitini, isoäitini ja isomummini vieressä – neljä sukupolvea samassa kuvassa. Myös lapsellani on ilo kokea sama. Muistan, kuinka istuimme isomummini kanssa keinutuolissa, ja hän kertoi matkoistaan maailmalla. Nykypäivänä ikääntyneet elävät aiempaa pidempään ja he ovat sekä terveempiä että varakkaampia kuin aiemmat sukupolvet. Ikääntyneiden joukossa on paljon aktiivisia ihmisiä, jotka haluavat palveluita ja elämyksiä. Tutkimusten mukaan ikäihmiset matkailevat useimmiten kotimaassa. Heitä kiinnostaa historialliset kohteet, luonto ja turvallisuus. Lisäksi he arvostavat esteettömyyttä, laadukkaita palveluita ja hyviä kulkuyhteyksiä. Itä-Uudellamaalla on erinomaiset mahdollisuudet kehittyä alueena, joka houkuttelee entistä enemmän seniorimatkustajia. Saaristomme ja luontomme on erittäin kaunis. Lisäksi Porvoon vanha kaupunki ja Loviisan Svartholman merilinnoitus ovat merkittäviä histor...

Kun lapsuus jää liian lyhyeksi

Äitiys on palauttanut mieleen muistoja omasta lapsuudesta. Samalla olen pohtinut paljon lapsuutta yleisesti ja lapsen oikeuksia – ennen kaikkea lapsen oikeutta olla lapsi. Omassa lapsuudessani oli epävakautta, huolta ja pelkoa. Alkoholismin varjo oli jatkuvasti läsnä. Iloitsen ja toivon, ettei lapseni joudu kantamaan samaa huolta ja pelkoa, kun itse olen joutunut kantamaan. Lapsuuden kuuluu olla huoletonta aikaa. Aikuisena ehtii murehtia ja kantaa painavaa vastuuta harteillaan ihan riittävästi. Ikävä kyllä Suomessakin on paljon koteja, joissa lapsi tai nuori joutuu ottamaan liikaa vastuuta, jopa huolehtimaan muusta perheestä, murehtimaan asioista. THL:n Kouluterveyskyselyssä vuodelta 2019 kysyttiin ensimmäistä kertaa lasten ja nuorten perheissään antamasta hoivasta. Kyselyaineiston mukaan viikoittain tai päivittäin läheistään hoivaavia nuoria oli vastanneista noin kuusi prosenttia. Hoivavastuussa olevia tyttöjä oli hieman poikia enemmän ja tytöt myös kokivat elämässään erilaisia haast...

Puheenvuoro: Ihannoidaanko kotona asumista liikaa?

Koti on usein meille kaikille rakas paikka. Toisille koti on talo, jossa lapsuus on vietetty. Toisille kerrostalon osake, kun taas joillekin koti on siellä missä rakkaat ihmiset ja tavarat ovat. Joskus koti voi muuttua turvattomuuden, yksinäisyyden ja pelon paikaksi. Silloin kyse ei enää ole kodista, vaan jostain ihan muusta. Sellaisessa paikassa ei ole hyvä olla. Miksi pakotamme ja suljemme osan yhteiskuntamme ikääntyneistä sellaiseen paikkaan? Hyvinvointiala HALI ry:n tuoreen selvityksen mukaan liian moni ikääntynyt odottaa hoivakotipaikkaa yli lain salliman ajan. Lain mukaan paikkaa pitää tarjota viimeistään kolmen kuukauden kuluessa asian vireilletulosta. Selvityksen mukaan lähes 52 prosenttia vastanneista ilmoitti laskevansa odotusajan myönteisestä palvelupäätöksestä, ei lain edellyttämästä hakemuksen jättämispäivästä. Osa kunnista jätti ilmoittamatta odotusajan verkkosivuillaan, vaikka lain mukaan tiedon tulee olla esillä. Selvitys osoittaa, että tilanne ei ole Suomessa sillä tas...