Siirry pääsisältöön

Kolumni: Oikeus kuolemaan

Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan jokaisella on oikeus elämään. Tämä tuntuu luonnolliselta, sillä onhan jokainen ihminen arvokas. Mutta mitä silloin, kun elämä ei enää tunnu arvokkaalta? Oikeutta arvokkaaseen kuolemaan ei ole turvattu kansainvälisissä sopimuksissa tai laissa. Aloitin syksyllä sosiaalityöntekijän opinnot yliopistossa ja sain mahdollisuuden osallistua ihmisoikeuksia käsittelevälle opintojaksolle. Perehdyin ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuun, joissa kantelijan tavoitteena oli saada valtio myöntämään hänelle oikeus arvokkaaseen kuolemaan. Pyyntö tuli kuolemansairaalta naiselta, joka oli menettänyt suurimman osan toimintakyvystään. Hänellä oli kuitenkin pää tallella, kuten isomummoni tuppasi sanoa. Hän tiesi ja tunsi kaiken, mutta hän oli täysin kykenemätön toimimaan. Nainen toivoi valtiolta lupausta siitä, ettei hänen miestä syytetä, jos tämä avustaa itsemurhassa. Kuten arvata saattaa, sellaista lupausta ei annettu. Ihmisoikeustuomioistuin ei myöskään nähnyt, että valtiolla olisi velvollisuus auttaa kansalaisiaan kuolemaan, vaikka mikään ei sellaista apua kieltänyt.

Lukiessani oikeustapausta muistelin keskustelua edesmenneen ystäväni ja mentorini Maarit Feldt-Rannan kanssa. Usean syöpähoidon läpikäyneenä hän kertoi minulle, kuinka tärkeää olisi sallia kuolinapu Suomessa. Tuoreessa haastattelussa hänen leskensä kertoi, että Maarit itse olisi toivonut kuolinapua. Olen surullinen siitä, ettei Maaritin toivetta voitu toteuttaa. Samanlaisia kohtaloita on monia. Kenenkään ihmisen ei pitäisi joutua kokemaan tuskallista elämän loppua. Jokaisella tulisi olla oikeus valita.

Ymmärrän, että eutanasiasta keskusteleminen herättää paljon tunteita, ja myös pelkoja. En väitä, etteikö uhkakuvia olisi olemassa. Väärin toteutuessaan eutanasia voisi olla “halpa” korvike laadukkaalle saattohoidolle. Näin ei missään nimessä saisi olla. Saattohoidon kehittäminen ja parantaminen tulee olla ensisijaista maassamme. Tässä meillä on vielä paljon tekemistä. Se ei kuitenkaan saa olla este avoimelle keskustelulle kuolinavun sallimisesta, tietyin kriteerein, sellaisille ihmisille, joille se on ainoa tapa välttyä kärsimykseltä ja saavuttaa arvokas kuolema.

Anette Karlsson


Kolumni on julkaistu 8.1.2021 Uusimaassa.



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puheenvuoro: Suomen vesistöt EIVÄT ole vihreän siirtymän kaatopaikkoja KAA 5/2025

Arvoisa puhemies, Ärade talman Suomen vesistöt ovat meille suomalaisille sydämen asia. Lähivesistöt – järvet, joet ja rannikko – ovat monille tärkeintä lähiluontoa . Silti monin paikoin vedet voivat huonosti – Itämeri ja monet joet ovat rehevöityneet ja erinomaisessa kunnossa olevia vesistöjä on enää vähän. Ei siis ihme, että ihmiset ovat huolissaan. Kansalaisaloite, jonka yli 50 000 suomalaista on allekirjoittanut, ei ole turha huuto vaan tärkeä keskustelun avaus. Kahden pienen lapsen äitinä tämä koskettaa minua henkilökohtaisesti. Haluan, että lapsillamme ja lapsenlapsillamme on mahdollisuus uida kirkkaissa vesissä ja kokea puhdas luonto kaikkialla Suomessa. Me tiedämme, että vihreän siirtymän investointeja tarvitaan – kaivoksia, akkumateriaalitehtaita ja muuta uutta teollisuutta. Vihreää siirtymää ei kuitenkaan voi edistää, jos se romuttaa vesistömme. Samalla täytyy myöntää, että kaikki investoinnit kuormittavat luontoa. Nyt on löydettävä ratkaisut, jotka aiheuttavat mahdollis...

Kolumni: Edunvalvontavaltuutus kuntoon

Minulla on tapana kuunnella kuntoillessa musiikin sijaan webinaareja ja podcasteja. Usein koen ne rentouttaviksi, mutta nyt kuulemani sai minut pysähtymään hetkeksi. Aiheena oli edunvalvontavaltuutus ja tajusin, että asia ei ole järjestyksessä. Olin aina ajatellut olevani hyvin valmistautunut erilaisiin tilanteisiin, mutta tulevaan sairauteen tai onnettomuuteen valmistautuminen ei ole ensimmäisenä mielessä. Toki minulla on tavanomaiset vakuutukset, mutta vähemmälle pohdinnalle oli jäänyt mitä tapahtuu, jos en itse kykenisi hoitamaan asioitani. Nyt olen päättänyt tehdä itselleni edunvalvontavaltuutuksen. Edunvalvontavaltuutus on oikeudellinen asiakirja, jolla valtuutetaan toinen ihminen hoitamaan omat asiat, silloin kun ei itse siihen pysty. Esimerkiksi vakava liikenneonnettomuus tai sairaus voi johtaa oman päätöksentekokyvyn katoamiseen. Haluan, että läheinen ihminen voi siinä tilanteessa hoitaa asioitani ilman holhoustoimilain mukaista byrokraattista ja kallista prosessia. Omassa edun...

Kolumni: Rohkeilla kokeiluilla parempaa palvelua

Viime aikoina on puhuttu paljon digitalisaatiosta ja terveysteknologian tuomista muutoksista sosiaali- ja terveyssektorille. Tiedän, että teknologia pelottaa monia – joskus myös minua. Kehitys menee niin nopeasti eteenpäin, että vaikka olenkin melko nuori, on moni asia minullekin uutta ja vaikeaa. On selvää, että sosiaali- ja terveyspalveluissa on varmistettava, että jokainen saa tarvitsemaansa palvelut. Digitön elämä ei ole synonyymi palveluttomalle elämälle. Tämä ei kuitenkaan poissulje uusien mahdollisuuksien kokeilemista. Itseasiassa olen rohkeiden kokeiluiden kannattaja. Rohkeiden kokeiluiden mahdollistaminen on kirjattu Porvoon kaupungin strategiaan ja se tulisi kirjata myös hyvinvointialueen palvelustrategiaan. Toki se olisi voinut olla mukana myös hyvinvointialueen strategiassa, mutta viime vuonna vauhti oli niin kovaa, etten ainakaan itse tajunnut nostaa asiaa esille, kun strategiaa valmisteltiin. Mutta miksi sitten tarvitsemme rohkeita kokeiluja? Mielestäni kokeilut ovat tärk...