Nykypäivän hallitseva ajattelutapa korostaa jatkuvaa talouskasvua. Työn tuottavuutta on lisättävä, työuria pidennettävä ja julkisia palveluita karsittava. J.M. Keynes arveli vuonna 1930, että sadan vuoden päästä “taloudellinen ongelma” olisi ratkaistu, ainakin kehittyneissä maissa. Talouskasvu on ollut nopeampaa, kuin mitä Keynes arveli ja silti “taloudellinen ongelma” on yhä keskipisteenä. Materiaalinen niukkuus on takana, mutta emme näytä tulevan toimeen ilman jatkuvaa talouskasvua.
Elämme läpikapitalisoituneessa yhteiskunnassa, jossa markkinavoimat ohjaavat yhteiskuntaa. Päällä oleva finanssikriisi on seurausta siitä, että kaikki on tehty kapitalistisen kasvun ylläpitämiseksi. Kapitalistinen kasvu on puolestaan riippuvainen siitä, että energian saatavuus ei heikkene. Samaan aikaan ekologinen kriisi; öljyhuippu ja globaali lämpeneminen ovat ovella.
Myös sosiaalipolitiikka on kytköksissä talouskasvun ajatukseen. Sen avulla on pyritty turvaamaan sosiaalista oikeudenmukaisuutta sekä edistämään talouskasvua ja yleistä materiaalisen elintason nousua. Suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä on rakennettu sen varaan, että talous kasvaa ja “jakovaraa” riittää.
Maapallon resurssit ovat kuitenkin rajalliset. Yksinkertaistettuna meidän kuluttamamme luonnonvarat ovat pois niiltä, jotka eivät saa edes perustarpeitaan turvattua. Pohjoismainen hyvinvointivaltio ei voi perustua siihen, että sen ylläpitäminen edellyttää muiden köyhyyttä. Hyvinvointivaltion on kannettava vastuu siitä kuinka yhteiskunnan toiminta vaikuttaa luonnonympäristöön ja muihin ihmisiin – paikallisesti, globaalisti sekä tuleviin sukupolviin.
Päätöksiä tehtäessä tulee huomioida lyhyen tähtäimen kustannusten sijaan pitkän tähtäimen vaikutukset yhteiskuntaan ja ympäristöön. Esimerkiksi energiantuotannon ratkaisuissa lyhyellä tähtäimellä hintavampi vaihtoehto voi olla järkevämpi ja kestävämpi pitkällä tähtäimellä. Ratkaisuja tehtäessä on myös varmistettava, että vähäosaiset eivät kärsi. Kaikessa päätöksenteossa tulee muistaa, että sosiaalinen, taloudellinen sekä ekologinen kestävyys nivoutuvat yhteen.
Jatkuvan talouskasvun ja lisäkulutuksen tavoittelun sijaan hyvinvointivaltio on uudistettava. Nykyisestä kasvutaloudesta on siirryttävä kohtuutalouteen. Siirtyminen tulee tehdä sosiaalisesti kestävästi niin, että huolehditaan kaikkien väestöryhmien, erityisesti vähävaraisten kohtuullisen elintason turvaamisesta. Oikeudenmukainen tulonjako sekä universaaliset julkiset palvelut eivät ole kulueriä, vaan yhteiskunnallisen vakauden turvaajia.
Anette Karlsson
Kirjoitus on julkaistu 28.7.2014 Demokraatti -lehdessä.