Siirry pääsisältöön

Valtuustopuhe: Yksikään nuori ei saa tipahtaa yhteiskunnan turvaverkkojen ulkopuolelle!

Bästa ordförande, hyvät valtuutetut sekä muut läsnäolijat

Teoreettisesti kaikilla suomalaisilla, perhetaustasta riippumatta, on yhtäläiset mahdollisuudet. Käytännössä tilanne on kuitenkin toinen. Köyhyys ja koulutus periytyvät yhä voimakkaasti. Hyvinvointikertomuksessa ilmenee, että köyhien lapsiperheiden määrä on kaikkiaan kasvanut ja yksinhuoltajaperheissä pienituloisten määrä on suuri. Toimeentulotukea on saanut porvoolaisista lapsiperheistä 7,9 %. Kertomuksessa ilmenee, että lapset kokevat syrjäytymisen osittain suoraan omissa palveluissaan, mutta myös välillisesti vanhempien ongelmien kautta. Rahanpuutteen takia 34 % nuorista on joutunut jättämään harrastuksen aloittamatta ja 18 % joutunut lopettamaan harrastuksen. Bästa fullmäktigeledamöter, detta är mycket oroväckande!

Vuonna 1987 syntyneiden seurantatutkimus osoittaa, että lapsuuden olosuhteet heijastuvat voimakkaasti aikuisuuteen. Mielenterveysongelmat, rikollisuus ja toimeentulo-ongelmat kasautuvat pelkän perusasteen varaan jääville. Kolme neljäsosaa niistä vuonna 1987 syntyneistä, joiden vanhempi oli saanut toimeentulotukea, on nostanut tukea itsekin. Jokainen syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle yli miljoona euroa, inhimillisestä tragediasta puhumattakaan. Prislappen på 90-tals nedskärnings- och besparingsåtgärder har vi nu att betala. Vi skall inte låta historien upprepa sig. Då vi gör budgeten för nästa år och stadens strategi bör vi se längre in i framtiden och inte bara kortsiktigt stirra på euron.

Porvoossa on noin 600 työtöntä alle 29-vuotiasta ja heistä noin 200:lla ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Porvoolaisnuoret ovat saaneet koulupaikan peruskoulun jälkeen, mutta haasteena ovat opiskelun keskeyttävät nuoret. Koko 18-24-vuotiaiden ikäryhmästä lähes 6 prosenttia on saanut pitkäaikaisesti toimeentulotukea. Viime vuonna lähes 900 alle 29-vuotiasta sai toimeentulotukea. Miksi niin moni nuori elää toimeentulotuen varassa? Syy on selvitettävä ja ratkaisuja löydettävä.

Meidän päättäjien tulee varmistaa, että Porvoo panostaa nuoriin - he ovat tulevaisuus. Muun muassa moniammatillisen Ohjaamon resurssit on turvattava ja etsivässä nuorisotyössä tulee olla riittävästi käsipareja. Yksikään nuori ei saa tipahtaa yhteiskunnan turvaverkkojen ulkopuolelle!


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolumni: Edunvalvontavaltuutus kuntoon

Minulla on tapana kuunnella kuntoillessa musiikin sijaan webinaareja ja podcasteja. Usein koen ne rentouttaviksi, mutta nyt kuulemani sai minut pysähtymään hetkeksi. Aiheena oli edunvalvontavaltuutus ja tajusin, että asia ei ole järjestyksessä. Olin aina ajatellut olevani hyvin valmistautunut erilaisiin tilanteisiin, mutta tulevaan sairauteen tai onnettomuuteen valmistautuminen ei ole ensimmäisenä mielessä. Toki minulla on tavanomaiset vakuutukset, mutta vähemmälle pohdinnalle oli jäänyt mitä tapahtuu, jos en itse kykenisi hoitamaan asioitani. Nyt olen päättänyt tehdä itselleni edunvalvontavaltuutuksen. Edunvalvontavaltuutus on oikeudellinen asiakirja, jolla valtuutetaan toinen ihminen hoitamaan omat asiat, silloin kun ei itse siihen pysty. Esimerkiksi vakava liikenneonnettomuus tai sairaus voi johtaa oman päätöksentekokyvyn katoamiseen. Haluan, että läheinen ihminen voi siinä tilanteessa hoitaa asioitani ilman holhoustoimilain mukaista byrokraattista ja kallista prosessia. Omassa edun...

Suomen ylikulutuspäivä on tänään

Liian moni eläin, hyönteinen ja kasvi on kuollut - kadonnut maan päältä ikuisiksi ajoiksi. Tämä on todellista, vaikka jotkut päättäjät ovatkin kuuluttaneet väärää totuutta luontomme ja ilmastomme tilasta. Äitiyden myötä maapallomme tulevaisuus on minulle entistäkin tärkeämpää. Haluan, että lapseni saa nauttia puhtaasta luonnosta ja vedestä. Metsä on minulle tärkeä paikka, ja haluan sen olevan myös tulevien sukupolvien lapsille. Jos kaadamme kaikki puut, emme koskaan pääse nauttimaan metsän raikkaasta tuoksusta. Emme näe, kuinka ylös latva voi kasvaa tai miten monimuotoinen eläin- ja kasvikunta vanhan puun ympärille syntyy. Tällä hetkellä viidennes maapallon ihmisistä kuluttaa neljä viidesosaa maapallon luonnonvaroista. Suomen ylikulutuspäivä on tänään. Jos kaikki maailman ihmiset eläisivät kuin me suomalaiset, tarvittaisiin 3,6 maapalloa kattamaan luonnonvarojen tarve kestävästi. Liikenne, energia ja ruoan tuotanto ovat suurimmat maapallon kuluttajat. Kierrätysmateriaalien käytön kanna...

Valtuustoaloite: Järjestötoimijoiden tulevaisuuden turvaaminen

Porvoossa on yli 900 rekisteröityä yhdistystä, ja lisäksi yhdistyksiä, jotka toimivat Porvoon alueella. Arviolta joka kolmas suomalainen osallistuu vapaaehtoistoimintaan. Taloustutkimuksen toteuttamassa tutkimuksessa ihmiset osallistuivat vapaaehtoistoimintaan keskimäärin 15 tuntia kuukaudessa. Kansantaloudellisesti ajatellen vapaaehtoistoiminnan arvoksi voitaisiin siten laskea noin 2,5 miljardia euroa vuositasolla. Tutkitusti tiedetään, että kun ihminen osallistuu vapaaehtoistoimintaan tai vastaanottaa sitä, vastavuoroisesti koettu hyvä ei jää kahdenväliseksi. Kokemuksesta kerrotaan lähipiirille, joka ehkä innostuu osallistumaan toimintaan. Ja mukana oleminen ainakin vahvistaa uskoa kanssaihmisessä olevaan hyvään ja lisää rohkeutta luottaa toiseen ihmiseen. Vapaaehtoistyö ja järjestötoiminta on myös ikääntyneiden hyvinvointia vahvistavaa toimintaa. Suomalaisen yhteiskunnan ikääntyessä on tärkeää, että kiinnitämme entistä enemmän huomiota ikääntyvän väestön tarpeisiin ja hyvinvointiin....