Laman lapsi

1980-luvulla syntyneet, 1990-luvun laman aikana kasvaneet sekä 2000-luvun taantuman nuoret aikuiset. Minä olen laman lapsi, vuonna 1988 syntynyt. Ikäluokastani ei ole tehty laajaa tutkimusta kuten 1987 syntyneistä, mutta tutkimuksen osoittama ilmiö näkyy myös omassa ikäluokassani. Tutkimus osoittaa, että huono-osaisuus periytyy ja lapsiin kohdistuneet säästöt näkyvät moninkertaisina kustannuksina tulevaisuudessa.

Vuonna 1987 syntyneestä ikäluokasta tehdystä tutkimuksesta ilmenee, että joka neljännellä ikäluokasta on tilillään rikoksia tai rikkomuksia ja myös joka neljännellä on toimeentulo-ongelmia. Ikäryhmästä joka viidennellä on ollut mielenterveysongelmia. Koko 60 000 yksilön ikäluokasta 10 000:lla ei ollut peruskoulun jälkeistä tutkintoa 21-vuotiaina.

Tutkimuksen tulokset eivät ole yllätyksellisiä, mutta sitäkin huolestuttavampia. Hintalappu 90-luvun leikkaus- ja säästötoimille on nyt maksettavanamme. Taloudellinen lama ja siitä seurannut valtion tulojen supistuminen ja menojen kasvu antoivat jonkinlaisen “oikeutuksen” julkisten menojen säästämiseen. Samalla tehtiin rakenteellisia ja laadullisia uudistuksia joiden avulla pyrittiin siirtymään universaaliudesta kohti tarveharkintaa ja aiempaa korostetumpaa yksilön omaa vastuuta.

1990-luvun alussa, keskustaoikeistolainen, Ahon hallitus kohdisti leikkaukset mahdollisimman paljon ansiosidonnaiseen sosiaaliturvaan sekä julkiseen palvelutuotantoon. Myös palkansaajien verotusta kiristettiin. Ahon hallituksen aikana pääoma- ja yritystulojen verotusta kuitenkin kevennettiin, ja elinkeino- ja aluetuet säästyivät suurimmilta leikkauksilta. Politiikka muuttui vuonna 1995, jolloin Lipposen sateenkaarihallitus ryhtyi puolestaan keventämään palkansaajien verotusta ja kasvattamaan julkista palvelutuotantoa. Vaikka palvelutuotanto kääntyi laman jälkeen kasvuun, oli se hitaampaa kuin ennen lamaa.

Talouslaman säästöjen uhreja olivat sairaat, työttömät, lapsiperheet, eläkeläiset, nuoret ja pienituloiset. Tutkimukset osoittavat, että 90-luvun leikkauspolitiikka oli väärä. Inhimilliset tragediat ja yhteiskunnalle aiheutuneet kustannukset ovat tänäpäivänä moninkertaiset saatuihin säästöihin nähden. Oikeudenmukainen tulonjako ja universaaliset julkiset palvelut ovat tärkeitä vakaan taloudellisen kasvun aihioita. Sosiaaliset tulonsiirrot eivät ole kulueriä, vaan yhteiskunnallisen vakauden turvaajia. Tuloerojen kaventaminen ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus ovat keskeisiä asioita 2000-luvun taloustaantuman hoidossa.

Meidän tuleekin ottaa oppia 90-luvun päätöksistä ja niiden seurauksista. Säästö- ja leikkauspäätösten tulee perustua pitkän tähtäimen palvelurakenteen ja hallinnon järkevöittämiseen lyhyen aikavälin himoleikkausten sijaan. Valtion taloutta tulee tasapainottaa ja säästöjä tarvitaan, mutta ei ole kestävää ajaa hyvinvointia ja koulutusta maanrakoon säästöhurmiossa! Suomen tulevaisuuden tiellä tarvitaan investointeja ja visioita – kuka sijoittaisi Suomeen, jos emme tee sitä edes itse?

Anette Karlsson